 |
Viiltävä ja sykähdyttävä kuvaus mustista amerikkalaisista sotilaista toisessa maailmansodassa. Yksi niistä monista kirjoista, jotka ovat katoamassa suomalaisten tietoisuudesta.
John Oliver Killens syntyi Maconissa, USA:n Georgiassa, 1961 ja kuoli New Yorkissa 1987. Hän opiskeli Edward Waters Collegessa, Morris Brown Collegessa, Howardin yliopistossa, Terrellin oikeustieteellisessä tiedekunnassa sekä Columbian ja New Yorkin yliopistoissa,
Toisessa maailmansodassa hän palveli 26 kuukautta maihinnousujoukoissa Eteläisellä isolla valtamerellä.
Ja ne pisarat olivat verta ( Tammi, 1962 ) on hänen toinen kirjansa.
Unelma, rakkaus, rakastaminen, rotuviha, rasismi, miehiä palasiksi henkisesti ja fyysisesti repivä sota ovat kirjan teemoja.
Voisi sanoa, että John Oliver Killens on tässä kirjassa mustien James Jones, joka julkaisi Täältä ikuisuuteen sotaromaaninsa 1951.
Kirjan päähenkilö, tumma ja komea, Salomon Saunders, haluaa uskoa demokraattiseen sotaan Hitleriä ja Tojoa vastaan, uskoo hankkivansa sosiaalista statusta ja pääsevänsä upseerikouluun.
Ihon väri, rasismi, nöyryytykset, pahoinpitelyt, jatkuvat pojittelut ovat kuitenkin lakkaamatta, väsymättä, läsnä kaikkialla. Harjoitusleirin julmuudet, työkomppanian alemparvoiset työt; vartiopalveuksessa nsotilaalla on vain pamppu, valkoisilla ase...jne jne...pääsy kerhoihin ja sotilaskoteihin evätään.
Rasistiosavaltioista peräisin olevan valkoihoiset etelävaltiolaiset osastot eivät yhtään helpota tilannetta. Aina voi rakastaa ja rakastua, mutta sekin on viheliäistä ja sodan keskellä sielua repivää.
Moni musta sotilas miettii maihinnousukaistoilla ystäviensä jauhautuessa palasiksi vierellään sitä, mistä he ovat maailmaa vapauttamassa. Hitlerin rotuopistako? Kun kotimaan tilanne on se, mikä on...
Killens julkaisi kirjansa juuri silloin kun ihmisoikeustaistelu kävi kuumana USA:ssa. Mustaihoinen ei ollut mitään, eikä hänellä ollut mitään oikeuksia.
Ja hänen oli pakko käydä demokraattista sotaa...
Oli yksikköjä, joissa valkoiset upseerit kaatuivat heti taistelun alussa. Miksiköhän? Viha, rasismi, ennakkoluulot jylläävät Killensin kirjassa, rotuviha.
Nsana on läsnä kaikkialla, tästä kirjasta kirjasensuuri ei ole sitä syönyt, eikä toivottavasti ikinä syö mistään kirjasta, sillä nnimitys osoittaa, kuinka halventavasti ja väärin sitä on mustia vastaan käytetty niin kauan kuin heitä on ollut olemassa ja tulee olemaan.
" Ja sitten me näimme salamat, ja ne olivat laukauksia.
Ja sitten jyrisi ukkonen, ja se oli tykkien jyrinää.
Ja sitten kohisi sade, ja se pisat olivat verta.
Ja kun me tulimme korjaamaan satoa, me saimme koota
vainajia."
Harriet Tubman, vapautettu orja, orjuuden vastustaja, Unionin tiedustelija ja vapaustaistelija kuvatessaan erästä sisällisodan taistelua, jonka silminnäkijä hän oli
And then we heard thunder.
Ja ne pisarat olivat verta teki vaikutuksen. Tällaiset kirjalöydöt ovat yksi syy siihen, miksi harrastan lukemista.
Kirja, joka ei saisi unohtua.
5/5 |
