Blade Runner 2049 ( Denis Villeneuve, 2017 )

Niko Ikonen kirjoitti Episodin sivuilla 2017: Blade Runner 2049 on vahva kokemus. Se on syvä, filosofinen, kaunis ja käsityskyvyn rajamailla operoiva neo-noir-elokuva. 2049 saattaa olla jopa lähestulkoon uskonnollinen kokemus. Kun näin voimakkaasti vaikuttava elokuva kohtaa audiovisuaalisen täydellisyyden, tulee siitä ilmiö. Klassikko.

JV: Hieman toista mieltä. No, aika ei ainakaan tullut pitkäksi tässä 163 minuuttia kestävässä elokuvassa. Juoni kannattelee. Denis Villeuven Blade Runner 2049 on hyvä ainoastaan siitä syystä, että Ridley Scottin vuonna 1982 ohjaama Blade Runner on olemassa ja alansa mestarityö.

Villeneuven Blade Runnerissa on hetkensä, mm. kaunis rakkaustarina Los Angelesin poliisilaitoksen blade runner K:n (Ryan Gosling), Joen ja keinoäly Join ( kaunis kuubalainen Ana de Armas ) välillä.

Blade Runner 2049 tapahtuu 30 vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen. Maailmassa on räjähtänyt suuri EMP-pommi, joka on tuhonnut kaikki tiedot siitä, kuka on replikantti ja kuka oikea ihminen. Vanhat replikantit ensimmäisen elokuvan ajalta ovat kaikki kuolleet keinotekoisen neljän vuoden elinajan ajalta. Sen sijaan Nexus 8 -mallin replikantit, joilla ei ole ollut rajattua elinikää, kapinoivat, pakenivat ja sulautuivat ihmisten sekaan. Ryan Goslingin esittämä replikantti “K” on mallia Nexus 9, jolle on tehty pakolliseksi totella saamiaan käskyjä. Näyttäisi siltä, että käskyjen ulkopuolella K ja muut Nexus 9:t voivat tehdä mitä haluavat, mutta ne ovat pakotettuja toteuttamaan saamansa käskyt. Ja tässä on uuden elokuvan kantava teema.

Hyvät naisnäyttelijät periaatteessa pelastavat elokuvan. Robin Wright poliisipäällikkönä on täyttä karismaa. Ana de Armas on täydellisesti muotoiltu virtuaaliapulainen. Mackenzie Davis katutyttönä tuo lihaa ja verta keinotekoisuuteen. Sylvia Hoeks synteettisestä pimusta naispaholaiseksi muuttuvana pahattarena on ilmestys.

Ihmettelen useasti tätä Ryan Gosling –hehkutusta. Mies on yhden ilmeen pökkelö, eikä paljoa eroa tusinasta Hollywoodin samannäköisistä kuntosaliklooneista miesnäyttelijöiden osalta.

Ohjaajana Denis Villeuneuvessa ei ole mitään vikaa. Hän on viime vuosina ohjannut huipputöitä; Vangitut ( 2013 ) , jylhä, kauhistuttava ja väkivaltainen Sicario ( 2015 ) Meksikon huumehelvetistä ja hieno Arrival ( 2016 ) .

Joe etsii käsiinsä tutkimuksissaan ensimmäisen osan etsivä Deckardin ( Harrison Ford ) , joka suree piilopaikassaan eläkkeellä rakastettuaan Rachelia, joka myös oli replikantti. Takaumissa nähdään Rachelia esittävä Sean Young, muistutus ensimmäisen osan ainutlaatuisuudesta. Deckardin mukaantulo juoneen tavallaan pelastaa elokuvan ja kutoo langat yhteen. 

Kyllähän Blade Runner 2049 ajattelemaan laittaa. Prostituutiota ja lapsiorjatyövoimaa meillä tulee olemaan ilmeisesti niin kauan kuin ihminen on olemassa ja tekoälystä kai on tulossa ihmisen pohjattoman yksinäisyyden seuralainen ja täyttäjä, osin sitähän se alkaa olla jo nykyisin. Et voi vielä seurustella älypuhelimesi kanssa, mutta sekin aika koittaa pian. Sovellusta varmasti tehdään jo. Samoin ihmisen kaltaisia (seksi)olemuksia voi tilata kämpille, jos massia riittää. Osa niistä osaa jopa puhua, mutta ei vielä keittää aamukahvia.

Ridley Scottin replikanteissa: Darryl Hannah ( Pris ) , Joanna Cassidy ( Zhora ) , äskettäinen kuollut Rutger Hauer ( Roy Batty ) , oli karismaa ja luonnetta heidän etsiessä jatkoa replikantin ohjelmoidulle elämälleen.

Joen avulla Deckard löytää kadottamansa. Loppuhetket tarjoavat yllätyksen. Kaikki ei olekaan niin kuin Joe on kuvitellut. Tarina sulkeutuu.

Toivottavasti kolmatta Blade Runneria ei tule koskaan. 

Blade Runner 2049 ( Denis Villeneuve, 2017 ) 4/5