Äärimmäisen rankka reissu. Aamusta oli vielä armollisen viileää, mutta helle alkoi jyskyttämään jo yhdeksän maissa. Lopussa kolmisenkymmentä. Olisi itku päässyt pullamössösukupolvella, varsinkin kun tein Ruokoaavalta tauon jälkeen vielä pienen lisäosan lähelle Ruokonulkkia. Eipä näkyny niitäkään, jotka talvella ajelevat tyyriinä pitkin jänkiä reittien ulkopuolella pärrävehkeellä oman leveän takapuolensa keskellä istuen. Jokaisen suomalaisen pitäisi kahlata jalan yksi tai kaksi korpikeikkaa, niin tietäisi jotain siitä, mitä omatoiminen liikunta metsässä ja korvessa vaatii. Vähän liian lujille tosin laitoin itteni, onneksi juomat riitti ja varjopaikkoja. Puolenpäivän maissa metsässä ei oikein pysty tekemään mitään. Liian kuuma. Kosteissa korpiloukoissa hieman viileämpää. Puhdasta vettä ei enää missään; mutaisia ojia ja kuraisia jänkiä. Tässä alkoi olla jo kolmisenkymmentä astetta.
Ps. Tyypillistä meikäläisen tuuria, että pyörä alkaa tekemään kuolemaa, kun pitäisi aloittaa hillapaikkojen tarkistus. Ei tästä kävelemällä oikein ehdi, jaksa ja pääse minnekään. Täytyy rukoilla, että kestää nyt parisen viikkoa. Onhan toki ruhtinaallinen eläkekin tulossa kuun vaihteessa. Mahdollisesta hillanmyynnistä saadut rahat voikin käyttää pyöränkorjaukseen. Tosin eipä taida tiliä kertyä hilloista tänä kesänä. |
