Ohessa hyvä blogikirjoitus hiihtämisestä. Samankaltaisia ajatuksia on ollut itsellänikin.
Löysin hiihdon uudelleen vasta kun älysin erkaantua yleisistä laduista. Viihdyn siellä sivummalla, hiljaisuudessa, lumisessa metsässä metsäsuksien päällä.
Kärjistetysti taas kerran. Minusta nykyajan kuntoladut ovat muuttuneet enemmän kuntosalin kaltaisiksi suorituspaikoiksi. Vauvataapertaja ja sukset jalassa kävelijä jää helposti suorittajien jalkoihin ja/tai kokee olevan vain öyhöttäjien tiellä ladulla. Yli, ohi ja ali pyyhkii kilpatason hiihtäjiä X-asennossa koko ladun leveydeltä sauvat huiskien kasvoilla huurteinen, kärsivän Kristuksen ilme ja huulilla kuolevan hirven huuto.
- Kyllä sinne sekaan sopii, minulle sanotaan. En halua sopia yhtikäs minkään sekaan vaan olla yksin ja rauhassa. Hiihto metsäsuksilla tarjoaa tämän elementin. Minulla ei myöskään riitä innostusta ja kiinnostusta edes pohtimaan voitelua, teippejä ja karvapohjia jne...Varsinaisia erävarusteita minulla ei ole. Pakkaan päälle ja reppuun vaatetta kelin mukaan, evästä ja kahvipannun, jos liikun sellaisilla mailla, jossa tulet voi tehdä.
Metsäsuksihiihto ts. umpishiihtokin on lähinnä kävelyä paksussa lumessa sukset jalassa. Minulla on aina ollut lumikenkäilijöistä sellainen kuva, että he liikkuvat mielellään umpisella. Lähimaastoissa he kävelevät talvikävelyreiteillä. Eikö helpompaa olisi kävellä kengät jalassa? Ja etsiytyvät tietenkin umpiselle tamppaamaan hyvät metsäsuksiladut pilalle. Tämä harmittaa erityisesti.
Mutta parasta siellä sivummalla on rauha, hiljaisuus, yksinoleminen. Vain luonto, sielunhoitaja, ympärillä. Ärtymys karisee hyvin äkkiä mielessä, kun kuukkelit tulevat syömään kädestä ja pudottelemaan lumisista kuusista lunta niskaan siellä myllertäessään.
Pyy lähtee kiepistä. Tuossa on hirven jäljet viime yöltä. Joskus istuu homenokka tyyriinä männyn latvassa tarkkailemassa kulkijaa tai mustia teerenpilkkuja kaukaisissa koivuissa.
Onhan metsäsuksitouhussa omat rasittavuutensa; pitäisi olla notkea siteiden kanssa puuhatessa, joskus " kirkurääseiköissä " taaksepäin kaatumaisillaan pienen kinkaman yli punnertaminen vie viikon Kessin keikan energia.
Ja se hikoilu. Vaikka NASA ja vieras rotu avaruuden toiselta puolelta kehittäisivät yhdessä avaruuspuvun, jossa ei voi eikä tarvitse hikoilla, minä hikoilisin. Hikoilen aina, oli vaatetta päällä liian vähän, liian paljon tai sopivasti.
Umpishiihto on kuitenkin enemmän kuin 100 psykiatrian erikoislääkäriä ts. terveisiä ja kiitos vain Antillekin tässä samalla.
Luonto hoitaa loput.
Luonto hoitaa loput.
