Totuushan on, että Leningradin asetehtaat toimivat täysillä ja valmistuneet varusteet saatiin myös ulos kaupungista. Väyliä oli auki myös kaupungin asukkaiden ruokkimiseen.
Stalinin uhrasi sotilaitaan häikäilemättömästi. Miksei hän ei olisi uhrannut siviileitäkin?
( Holodomor (ukr. Голодомор) oli Ukrainassa vuosina 1932–1933 raivonnut Neuvostoliiton aiheuttama nälänhätä, jossa kuoli eri arvioiden mukaan 3–14 miljoonaa ukrainalaista. Erilaisia lukuja on esitetty muun muassa joukkotiedotusvälineissä ja julkisissa väittelyissä. Uhrien määrästä ei ole päästy yksimielisyyteen, ei myöskään siitä, oliko kyse kansanmurhasta, joksi muun muassa Ukrainan kansallismieliset poliitikot sitä vaativat nimitettävän. Kansanmurhaksi tapahtuman on tunnustanut parikymmentä valtiota ).
Valtavat tappiot, itseaiheutetut ja vastustajan aiheuttamat, antoivat diktaattorille hyvän valttikortin neuvottelupöytään heikkojen liittoutuneiden johtajien kanssa.
Leningradin puoluejohto piti kasvojensa säilyttämistä tärkeämpänä kuin varmistaa väestön ravinnon saanti.
Neuvostoliiton talousministeri Anastas Mikojan lähetti jo heinäkuussa 1941 Leningradiin elintarvikkeilla lastattuja tavarajunia. Kaupungin puolustuksesta vastannut marsalkka Kliment Vorošilov reagoi lähetyksiin heti: junat pysäytettiin, sillä Stalinin pelättiin saavan kuulla, ettei Leningrad pärjännyt enää omillaan.
Elintarvikeapu olisi voinut pelastaa satojatuhansia ihmisiä, mutta se ohjattiin lopulta muualle Neuvostoliittoon.
Avusta kieltäytyminen ei ollut Vorošilovin ainoa erehdys. Hän oli tukenut Stalinia uskollisesti vuosien 1918–1920 sisällissodasta saakka, mutta marsalkan strategiset kyvyt eivät riittäneet Saksaa vastaan.
Vorošilov tuhrasi aikaa kansanarmeijan kokoamiseen Leningradin ja maaseudun siviileistä. Sotilaat katselivat epäuskoisina rintamalle saapuvia naisia ja miehiä.
Siviileistä ei ollut vastusta saksalaisten tankeille ja lentokoneille, ja heitä kuoli läjäpäin.
