Ilmasotaa Euroopan yllä

Ilmasotaa Euroopan yllä

KOLMANNEN VALTAKUNNAN  ” IHMEASE ” MESSERSCHMITT 262

Pieni suihkuhävittäjä oli varustettu SC 500 ” Jagdfaustilla ”. Se oli ase, joka koostui viidestä ylöspäin ampuvasta 50 mm:n rakettiammuksesta pystysuorissa putkissa kummassakin siiventyvessä. Se ampui yhteislaukauksen automaattisesti, kun yläpuolella lentäneen kohteen, pommikoneen, varjo peitti aseen valoherkän kennon. Kuulostaako Tähtien sodalta? Ehkä kuulostaa, mutta tällainen hävittäjä, Messerschmitt 163, kiiti itse asiassa jo 10.4.1945 Leipzigin laitamilla liittoutuneiden Lancaster-osaston perässä.

Saksalaisista suihkuhävittäjistä oli tullut varteenotettava uhka liittoutuneiden pommituksille. Varsinkin Messerschmitt 262, Me 262, oli edelläkävijä, Euroopan taivaan hetkellinen valtias, joka loisti kiitävän hetken ja jäi hävittäjäilmailun legendoihin ja perinteisiin. Joukko saksalaisia lentäjiä saavutti hämmästyttäviä saavutuksia Me 262 :lla. Kun Me 262 lopulta tuli mukaan taisteluihin loppuvuodesta 1944, moni tiesi jo, että sota oli hävitty. Natsijohto vain pitkitti Kolmannen valtakunnan kuolinkamppailua ja saksalaiset sotilaat rintamilla, merellä ja ilmassa tekivät sen, minkä sotilaat aina tekevät, tottelivat käskyjä eli sotivat ja puolustivat isänmaataan. Ilmaylivoima oli jo pitkään ollut kiistattomasti liittoutuneiden hallussa, mutta he joutuivat koko ajan ottamaan huomioon toiminnassaan Saksan ilmavoimien, Luftwaffen, tuottamat tuntuvat tappiot jopa yli tuhannen koneen muodostamille pommittajavirroille.

Saksa pommitettiin kivikauteen. Pommitukset lopetettiin viimein, koska todettiin, että mitään tosiasiallisia kohteita ei enää ollut. Luftwaffen sankaritaru alkoi olla ohitse. Saksalaiset kulttuurikaupungit  olivat muuttuneet soraläjiksi. Dresdenin raakalaismaisessa  pommituksessa oli saattanut kuolla jopa 250 000 ihmistä. Hampuri tuhottiin. Luftwaffen viimeinen taistelu oli Kolmannen valtakunnan puolustustaistelu, joka alkoi täysimittaisena 1943. Kun liittoutuneet saivat muodostelmilleen pitkänmatkan saattohävittäjät ja Normandian maihinnousun myötä eteentyönnetyt lentokentät, katkera taistelu oli edessä. Terroripommituksissa kuoli n. 600 000 saksalaista siviiliä.

Amerikkalainen kenraali Spaatz oli katsomassa Me 262:n lentoa Melunissa 27.6.1945, kun sota oli jo ohitse. Suihkuhävittäjää lensi amerikkalainen lentäjä. Näytös teki suuren vaikutuksen kenraaliin ja hän totesi lentäjälle, että ” tuossa on häijy lentokone. Häijy. HÄIJY. Olen todella iloinen, että he  ( Luftwaffe ) mokasivat tuon lentokoneen taktisen käytön ”.

Niin saksalaiset todella tekivät. Eivät lentäjät vaan mies, joka oli vienyt Saksan sotaan ja lopulliseen totaaliseen tuhoon. Tämä mies oli tietenkin itävaltalainen korpraali Adolf Hitler, joka ei tiennyt tuon taivaallista lentämisestä.

Hävittäjäkenraali Adolf Galland, jonka kirja Ensimmäiset ja viimeiset, kirja Luftwaffen noususta  ensimmäinen maailmansodan nöyryyttävistä rauhanehdoista, ansaitsisi ehdottomasti uuden suomenkielisen painoksen, lensi viimein Me 262:n neljännellä prototyypillä 22.4.1943. Hän totesi ihastuneena, että tunne oli ” kuin enkeli olisi työntänyt ”. Kuitenkin hänet oli vuosia pidetty pimennossa hävittäjän kehityksestä ja hän sentään oli hävittäjälentäjien kenraalina vastuussa suunnittelusta ja tulevaisuuden hävittäjätoiminnasta. Suorasanainen ja –selkäinen hävittäjäkenraali ei ollut sen enempää Luftwaffen ylipäällikkö Herman Göringin kuin Adolf Hitlerinkään suosikki. Itse asiassa kolmikko riiteli usein Luftwaffen taktiikasta katkeraankin sävyyn. Kirjassaan Adolf Galland kertoo kokemuksistaan hyvin koruttomasti ja rehellisesti. Hän oli loistava lentäjä, joka saavutti Me 262:lla 7 ilmavoittoa.

Ranskalainen hävittäjälentäjä Pierre Clostermann kertoo kirjassaan Suuri sirkus Me 262:sta seuraavaa: ” Reaktiokone Messerschmitt 262 oli sodan huomattavin taistelukone, jonka ilmestyminen yllätti täysin liittoutuneet. Siinä oli kaksi Jumo 004-B1-turbiinia ja neljä automaattista 30 mm:n tykkiä. Se oli ensimmäinen reaktiokone, jota käytettiin menestyksellisesti ilmataistelussa. Saksalaiset alkoivat käyttää konetta varsinaisesti vasta marraskuussa 1944 lähtien; sillä olisi ollut kaikki edellytykset tulla hävittäjien kuninkaaksi. Me oli uskomattoman nopea ( lähes 1 000 km/ t ) siinä oli äärettömän kauaskantoinen ja tehokas aseistus – 100 kranaattia kussakin tykissä ja taitavasti suunniteltu 89 mm:n panssarisuoja. Me olisi voinut aiheuttaa vallankumouksen ilmasodassa.”

Me 262 pystyttiin varustamaan myös raketein, joiden yhteislaukauksella se pystyi suistamaan taivaalta useampia B-17 Lentävä linnoitus, nelimoottorisia 10 hengen miehistöllä varustettuja pommikoneita. Rakettihyökkäykset aiheuttivat vastustajan muodostelmille raskaita tappiota mm. maaliskuun lopussa 1945.

Clostermann kohtaa Me 262:n myös ilmassa. Kone on komea, kolmikulmainen runko muistuttaa ketun päätä, hävittäjällä on pienen pienet taakse taivutetut siivet, kaksi pitkää turbiinia ja harmaa naamioväri, jossa keltaisia ja vihreitä läikkiä. Clostermann itse lentää potkurikoneista ehkä parasta,  Hawker Tempestiä, jossa oli suunnaton 24-sylinterinen Napier Sabre-moottori ja jonka huippunopeus lähenee n. 780 km/ t.  Takaa-ajossa hän osuu vastustajaan, mutta Tempestin tykit lakkaavat toimimasta, paineilmajärjestelmässä on vuoto ja Me 262 jatkaa yhdellä moottorilla. Clostermannin moottori uhkaa ylikuumeta. Clostermann kiroaa sitä miekkosta, joka on kirjoittanut erääseen Ilmailuministeriön tiedotusvihkoseen, että Me  262 ei kykene lentämään yhdellä turbiinilla.

Kun liittoutuneiden pommitusmuodostelmat ryhtyivät möyhentämään  Saksan maankamaraa Adolf Hitlerille oli ensiarvoisen tärkeää hankkia kostoase, jolla voitaisiin iskeä vastaaviin kohteisiin Englannissa. Häntä ei kiinnostanut Saksan puolustaminen. Hitler määräsi jo helmikuussa 1943, että jokaisen rakennetun hävittäjän tulisi pystyä toimimaan myös hävittäjäpommittajana. Kun Me 262 esiteltiin Adolf Hitlerille marraskuussa 1943, Hitler ei nähnyt Me 262:n ainutlaatuisia mahdollisuuksia vaan kysyi heti Herman Göringiltä: ” Pystyykö tämä kone kantamaan pommeja?”

Herman Göring vastasi varovasti: ” Teoriassa kyllä. Siinä on tarpeeksi ylimääräistä tehoa 500 kilon pommilastille, ehkä jopa 1000 kilon”. Herman Göring sentään jotain tiesi ensimmäisen maailmansodan lentäjänä ilmailusta. Hän ei kuitenkaan uskaltanut uhmata Hitleriä.

Adolf Hitler riemastui. Hän näki Me 262:ssa haluamansa kostoaseen. ” Vuosia olen vaatinut Luftwaffelta nopeaa pommikonetta. Ja nyt tässä koneessa, jonka olette esitelleet minulle hävittäjänä, näen salamapommittajan. Tietenkään kukaan teistä ei ole ajatellut sitä.”.

Monen lentäjän painajainen oli toteutunut, myös Adolf Gallandin. Vasta vuotta myöhemmin Hitler antoi luvan Me 262:n täyteen tuotantoon monien valtavien raivokohtauksien jälkeen. Häneltä salattiin alussa se, että Messerschmitt jatkoi koneensa kehitystyötä yksinomaan hävittäjäksi lähes puoli vuotta Hitlerin käskyn jälkeen. Kokonainen vuosi kului käskyissä ja vastakäskyissä, muuttamisissa ja keskusteluissa – vasta kun liittoutuneiden pommitusoffensiivi kasvoi todella murskaavaksi, sai Saksan ylijohto Hitlerin taivutetuksi.

Kun Me 262 ilmestyi Euroopan taivaalle, se iski liittoutuneet hetkeksi kanveesiin. Tehokkaimpia päiviä olivat mm. 18. –22. 3.1945, kun Me 262 –lentäjät tuhosivat ainakin 50 liittoutuneiden konetta. Lähes sodan loppuun saakka Luftwaffe pystyi antamaan tuntuvia iskuja. Kun ilmasuoja ja sen myötä koko sota menetettiin idässä, siitä kauhusta, minkä  Saksa ja itäinen Eurooppa joutuivat kokemaan kertoo mm. Anthony Beevor syksyllä 2002 ilmestyneessä kirjassaan Berliini 1945. Vasta Neuvostoliiton sortuessa 1990-luvulla, itäinen Eurooppa vapautui sen kuristusotteesta.

Hävittäjäkenraali Adolf Galland totesi sarkastisesti: ” Mielestäni vain 300:lla Me 262 -suihkuhävittäjällä olisimme voineet milloin tahansa ampua alas vähintään 200 pommikonetta. Jos tätä olisi jatkunut viikon tai kaksi, olisi pommitusten täytynyt loppua. Tämän ansiosta Saksan kohteiden tuhot olisivat vähentyneet. Kielteinen seuraus tästä olisi ollut se, että sota olisi kestänyt pidempään ja neuvostoliittolaiset olisivat voineet valloittaa enemmän Saksan maaperää. Olkaamme siis tyytyväisiä Hitlerin virheisiin legendaarisen Messerschmitt Me 262:n kanssa.”

Sodan loppuvaiheissa Luftwaffe vietti kiertolaisen elämää; suihkuhävittäjät toimivat moottoriteiltä ja metsän suojissa olevilta kiitoradoilta, kärsivät jatkuvasta erikoispolttoaineen puutteesta ja joutuivat taistelemaan lukumääräisesti alakynnessä. Erityisen haavoittuvainen Me 262 oli nousu- ja laskukiidossa. Pierre Clostermann osallistui näihin ” rottajahteihin ” , joissa tuhottiin pitkässä ja hidasvauhtisessa laskukiidossa olevia suihkuhävittäjiä. Se oli niiden Akilleen kantapää. Saksalaiset suojasivat laskeutumisalueet it-kujilla ja suojaavilla moottorihävittäjillä. Clostermann menetti useita tovereitaan näissä raivokkaissa taisteluissa.

Kun sodan kumu toukokuussa 1945 lakkasi, useat saksalaiset lentäjät lensivät englantilaisille ja amerikkalaisille lentokentille ja antautuivat. Joku hyppäsi yksinkertaisesti pyörän selkään ja polki kotiinsa. Ilmailuhistoriaan jäivät suuret hävittäjä-ässät ja suihkuhävittäjä-ässät toisessa maailmansodassa. Heistä tässä mainittakoon mm. yliluutnantti Kurt Welter, ilmavoittoja kaikkiaan 63, joista suihkukonevoittoja 20, everstiluutnantti Heinz Bär, ilmavoittoja 220/16 kenraaliluutnantti Adolf Galland, ilmavoittoja 104/7  ja majuri Heinrich Ehrler, ilmavoittoja 206/5. Suihkuhävittäjäyksiköt tuhosivat n. 750 liittoutuneiden konetta siinä lyhyessä ajassa, jona aikana ne hetkellisesti asettivat vastustajien ilmaherruuden vaakalaudalle Euroopan taivaalla.

                                                                             Juhani Valli