Luettu: Jukka Piipposen - Joppe. Ritari Jorma Karhusen elämä.
Tavallaan ympyrä nuoruudesta sulkeutuu. Luin lukemasta päästyäni nuorena miehenä Karhusen kirjoittamia kirjoja Ujeltavat potkurit ( Brewster-laivueesta ) ja Talvisodan taivas ( Fokker-laivueesta ) ja nyt Piipposen muhkean yli 700-sivuisen runsaasti ja laadukkaasti kuvitetun kirjan lentäjä-ässä Karhusen elämästä.
Jo tuolloin syntyi kuva Suomen armeijan epätoivoisesta torjuntataistelusta kesällä 1944 Kannaksella, kun 70-luvulla taistolaiset ja kommunistit Suomessa pitivät huolta sotaveteraanien uhrin ja muiston häpäisemisestä eikä täällä
saanut pihahtaakaan kunniakkaista taisteluista.
Piipposen Joppe kasvaa loppua kohti lähes eeppisiin mittoihin.
Taistelu vastustajan valtavaa ilma-armadaa vastaan on epätoivoista kamppailua vanhentuneella kalustolla. Osaa hävittäjistä Karhunen ei laivueenkomentajana enää edes päästä ilmaan tapettavaksi torjunnan ollessa kiivaimmillaan -44 kesällä.
Museokoneilla lentäjät olisivat menettäneet vain turhaan henkensä.
Vain Saksasta saadut Messerschmitt Bf 109 (Me 109) hävittäjät pystyivät tasapäiseen kamppailuun venäläisiä hävittäjiä vastaan.
Jatkosodan alun helmi, amerikkalainen Brewsterkin on jo auttamattomasti vanhentunut.
Messerschmittit olivat suomalaisille niin kallisarvoisia koneita, että Karhunen tunsi viillon sydämessään nuorten miesten uhratessa henkensä ja terveytensä yrittäessä tuoda taistelussa vaurioituneen hävittäjän takaisin kentälle sen sijaan, että olisivat hypänneet koneesta laskuvarjolla.
Pakkolaskut onnistuivat usein, milloin metsään, pellolle tai lentokentälle ja koneita noudettiin ja kunnostettiin takaisin taisteluun, mutta liian usein ne myös epäonnistuivat.
Joppe Karhusen laivue toimi kuin hyvin rasvattu kone yhdessä; johdosta lentäjiin, mekaanikkoihin ja kenttähenkilökuntaan.
Joppe Karhunen otti kovin raskaasti hyvien ja rakkaiden lentäjäystäviensä kaatumisen ilmataisteluissa.
Materiaalitaistelussa yksilö menetti merkityksensä.
40 - 50 lentokoneen päivätappiot alkoivat tuntua myös kesällä -44 vastustajan ilmavoimissa. Suomalaisia pommikoneita saatettiin pommituslennoille ja käsky oli, että tärkeintä oli suojata pommareita, henkilökohtaiset ilmavoitot saivat jäädä.
Parhaita hävittäjä-ässiä käytettiin myös tiedustelulentoihin, joista selviytymismahdollisuus heitettiin arpanopalla.
Kannas oli tulihelvetti: vastustajan sadat koneet ja it-tuli, joiden seassa suomalaiset hävittäjät kävivät sissisotaansa tuottaen venäläisillä tuhoisia tappioita.
Myös Jorma Karhusen elämä sulkeutui aikanaan - hävittäjä-ässästä ja laivueenkomentajasta kirjailijaksi, suomalaisen sotilas- ja ilmailuhistorian ja -perinteen tallentajaksi.
- Koko elämäni olen antanut isänmaalle, Joppe Karhunen sanoi kuolinvuoteellaan.
