Mielellään ei enää yhtään uutta viisi metriä leveää polkua ja
reittiä Ounasvaaralle. Onhan siellä niitä jo aivan tarpeeksi. Ja se varsinainen
pääratakin tarjoaa esteettömyyttä jo aivan tarpeeksi. Joitain raivauksia voisi
kyllä tehdä, esim. aukaista Väiskinlaavun tukkoon menneen näkymän Kurivaaraan
päin. Samoin Belvederen näkymää voisi aukaista.
Ounasvaaran ikiaikaiset rantakalliot tulisi jättää rauhaan ja
jättää kivirakat koskemattomiksi ja vaikeakulkuisiksi.
Näin se säilyvät.
Itselläni on ajatus, että Juhannuskalliolle voisi rakentaa
kunnollisen näkötornin. Se puoli vaarasta on tavallaan jo turmeltu eikä
näkötorni sinänsä enää mitään hetkauttaisi. Se voisi olla hyvä turistipyydys,
kunhan Jätkänkynttilältä rakennettaisiin Belvederen kautta vaikkapa portaat kalliolle.
Näkötorni Juhannuskalliolla palvelisi myös aikanaan Valiorantaan
rakennettavaa hotellia tai mitä sinne sitten on suunniteltukin...
Muuten uusi reitistö on turha. Sellainen, joka kulkee paljon
Ounasvaaralla ja havannoi luonnon kannalta vaaran tilannetta paikan päällä,
käsittää, että golfkentän yläpuolella kulkee " vihreä metsävyöhyke "
melkein Sierijärvelle saakka. Tämä metsäosa tulisi jättää rauhaan. Sen rauhan
ovat osin jo tuhonneet reittien ulkopuolella ajavat läskipyöräilijät, joiden
syöksyuria menee golfkentälle Isorakan pohjoispuolen rinnettä Tottarakalta
Isorakalle noin sadan metrin välein.
Lisäksi leveäpyöräisilllä raskailla pyörillä ajellaan reittien
ulkopuolella. Jotkuthan iloitsivat aikanaan tästä pyöräpolkujen omatoimisesta
tekemisestä Ounasvaaralle.
Eihän ole tarkoitus, että reittien hämähäkin verkosta näkee
toisen reitin kulkijat. Täytyy olla suojaakin. Isoja alueita, joita reitit
eivät puhkaise. Ristiin rastiin menevä reitistö pilkkoo Ounasvaaran herkän
metsäluonnon pieniksi kakunviipaleiksi ja näillä kakunviipaleilla ei viihdy
mikään Ounasvaaran asukki.
Ymmärtäisin, jos konsultti tekisi suojeluohjelmaa Ounasvaaralle,
ei kulutusohjelmaa. Meidän tulee käsittää, että Ounasvaaran luonto elää ja
haluaa elää myös omaa elämäänsä ja vaaralla on omat asukkinsa, jotka haluavat
säilyttää metsäosat koskemattomina.
Jääkauden aikaiset rantakalliot tulisi suojella. Muutenhan
kaupungin luontopyövelit ovat enemmän turmelleet Ounasvaaraa kuin jääkausi sitä
rakentaessaan ja muovatessaan sellaiseksi kuin sen halusi ja jätti. Ihmisten
jälki on surullista katseltavaa.
Massat eivät koe Ounasvaaralla latvametsokokemuksia, pääse
kuvaamaan hirveä vierestä tai kuukkelia kädestä. Se on vain yksinäiselle
kulkijalle mahdollista, joka kulkee Ounasvaaralla kiirettömästi, hiljaa, ilman
aikatauluja ja sykemittareita. Pieni vaaramme ei kestä pilkkomista ja suuria
turistimassoja.
Ounasvaara on avoin kaikille. En minä omista sitä enkä päätä
siitä, ketkä sieltä kulkevat, mutta koska Rovaniemen kaupungilla ei koskaan ole
ollut Ounasvaaran varalle kuin kulutusohjelma, jonkun ja joidenkin on myös
puolustettava vaaraa " höppänäksikin " , lievästi tässä sanottuna,
leimautumisesta huolimatta.
Minut voi leimata ihan miksi vain. Jatkan silti Ounasvaaran
puolesta kirjoittelua ja sen luonto-osan tallettamista valokuvaamalla tuleville
sukupolville. Tässä toimessa olen tutustunut Ounasvaaraan, sen henkeen ja
asukkaisiin. Jotenkin on tunne, että tässä vain odotellaan
moottorikelkkapuistoa
Ounasvaaralle, hotellilta ja majoilta kelkoilla vapaa pääsy maastoon, raivattua
reittiä pitkin, totta kai mallia Rovaniemi.
Ps. Kirjoitin tämän tuohon juttuun
kommentiksi...
Suunnittelun perustana tulisi olla luonnonsuojelulliset arvot.
Lukijalta: Ounasvaaran reitittäjällä vaativa tehtävä – suunnittelun perustana tulee olla asiakaslähtöisyys
