maanantai 5. maaliskuuta 2018

Nokian saapasmainos


Nokian saapasmainos. Saappaan paikkausta. Eipä jäänyt kauppiaalta ( Ollin Erä ja Kalastus ) kuin lämmin kädenpuristus ja liimaputkilo ( sekin todennäköisesti väärä ) käteen kaupunkireissulta. Ainoa positiivinen asia oli, että kävely edestakaisin korvesta kaupunkiin kävi lenkistä, tosin maastopäivä meni pilalle. Eihän se kauppiaan syy ole tietenkään huonolaatuinen tavara. Perinne on ollut nokialaisen " kesälisun " , kesäsaappaan, kävely loppuun noin kolmessa viidessä vuodessa, jonka jälkeen aina uusi saapas. Tämä ei kuitenkaan ole mikään perinne, että hyvälaatuisena ja hyvähintaisena tunnettu Nokian huopakumisaapas hajoaa saumasta noin alle vuoden käyttöajan välein, jo toinen kerta. Käyttöaikahan huopakumisaappaalla on noin lokakuu - huhtikuu, hieman keleistä kiinni. Käyttöönhän nämä käsitykseni mukaan on tehty. Oli puhetta saapasparin lähettämisestä tutkimuksiin tehtaalle, mutta alapa niitä ja päätöstä odottelemaan parhaana liikunta- ja hiihtoaikana. Kannoin nekin repussa mukanani kauppaan. Joten kokeillaan nyt tuota liimaa. Ei kestä, voisin lyödä vedonlyöntitoimistossa vetoa. Jotain varakenkiä on, mutta meikäläinen on vanhan liiton saapasmiehiä, vartta pitää olla ja ominaisuus kulkea vetisiä paikkoja kevät, kesä, talvi, syksy.


Helmikuu 2016

Helmikuu 2018
Liimakorjattu kenkä 6.2. 2018. Ei kestänyt, kuten arvata saattoi. Ei tuollaiset liimaputki käteen/asiakkaasta nopeasti eroon -pelleilyt edusta mitään asiakaspalvelua. Korjasin ohjeiden mukaan, mutta eihän se saumassa kestä, kun on lesti leveä ja tulee painetta. Siihen piti muodostuvan suojaava ja venyvä kalvo. Höpön löpön... Luottamus rapisee myös Nokian saappaaseen...