Suksitesti

Laitoin oheiset metsäsukset ennen joulua tarkoituksena, josko tulisi myös umpisella käytyä talvisessa metsässä. Tänään oli viimein testin paikka. Suhtaudun epäilyksellä noihin siteisiin, vaikuttavat hieman " päiväkotikamalta " , mutta aikahan sen näyttää. En usko, että tulen juoksemaan alvariinsa umpislenkeillä. Lenkkeilyä pitäisi monipuolistaa. Joulukuun juttu oli sauvakävely, pitkiä siltojen lenkkejä, noin a' 14 km, 2 t ja kolmisenkymmentä minuuttia, siinä pää puhdistuu ja on aikaa mietiskellä kaikenlaista.

Operaatio Metsäsuksi käynnistyi aamuvarhain...

A.E. Järvisen luoma fiktiivinen myytti metsäsuksilla sujuttelusta. Raakaa työtä umpisella. Joku nelikymmenkiloinen äijänkäppyrä saattaa sujutella kolmimetrisillä suksilla hevoshangilla. 

Sukset.

Suksitestihän tämä oli.

Hiihtoladulla luisto oli nolla. Vauvataaperrusta. Ajattelin käydä vain pikkulenkin alajängällä, mutta pakkasin täysvarustuksen ja lähdin vaaralle, että menen minne jaksan. Kyllähän noilla hiihteli, vielä kun ne saa luistamaan " siirtymäosuuksilla " ladulla ja kovemmilla urilla.

Vaatetta oli liikaa päällä.

Umpisella sukset pääsivät kyllä oikeuksiinsa. Todennäköisesti huomattavasti paremmat kuin lumikengät, ainakin meikäläisen käyttöön, keveät jalassa. Kestäisi nuo siteet vain.

Metsäsuksireitit kannattaa suunnitella siten, että jyrkkiä nousuja ei tule, hiihtää viistoon ylärinteet vaikka matka hieman pitenisikin. Meikäläinen oli vehkeillään kuntoladulla kuin kuntosalilla Suomi-verkkareissa, siinä pyyhki jo monenlaista suorittajaa ja keimailijaa ohi.

Täytyy minimoida latuhiihto ja käydä siellä näyttäytymässä vain " oikeilla " suksilla .

Ei paskempi kokemus, kaikki osa-alueet suurin piirtein käyty läpi ja seuraavalla kerralla on yhtä kokemusta viisaampi. Kun hiihto kerran sujui, päätin käydä tapaamassa myös kuukkeliystäviäni.

Ei ole mitään lastenjokellusta talvinen metsä. Kahvinkeittelyä ja kuukkeleiden odotusta. Tuntuu että päivät vain pimenevät ja lyhenevät.

Siinäpä ne ystävykset taas ovat, Hilpertti ja Vilpertti. Antoivat odotuttaa itseään. Tapaaminen sujui entisissä merkeissä, pikkaisen tuntuivat olevan enemmän varuillaan, toinen säikkyi alussa kameran ääntä, mutta tottui siihen pian.

Värkkäsimme aikamme entiseen malliin, vaikka eihän se lintu leiki, sille on ruoka kaikki kaikessa...

Jännästi viheltää kuukkeli hiljaisella äänellä - pjuuu...uuuu...

Onko tuttu sana - persokesti?

Nyhtää nyhtää, palan soisi saavansa. Olen huomannut, että kuukkeli katsoo poikkeuksellisesti linnuista ihmistä silmiin. Kai se on utelias ja varislintuna koko ajan varuillaan, että mitähän tuo nyt suunnittelee.

" Kelvottomat " antoivat odottaa. Piti vaivalloisesti rakentaa risutulet merkiksi, jotka eivät meinanneet syttyä millään. Savu ei ollut vielä mitään, mutta odotapas kun laitoit makkaran tulelle.

Kaksi norkoilijaa istui heti selän takana kuusen oksilla.

- Ollaanko kavereita? kysyivät vain.

Kuoppatulet. Lumisessa metsässä jos ei löydä kunnon kelokantoa, on oikeastaan aivan turha alkaa tuuskaamaan tulien kanssa. No, tuon kanssa värkätessä meni odotteluaika mukavasti ja hätäisesti sai kurakahvit ja makkaran paistettua.