perjantai 26. tammikuuta 2018

Hyvä reissuhan se aina on, jos kotia selviää takaisin...



Aamusella Välirakan ja Isorakan maisemien kautta. Isorakalta näkymät Kurijärveä kohti.




Jos haluat pysytellä lämpimänä talvisella hiihtoreissulla, hyvä neuvo, älä ryhdy värkkäämään tulien kanssa.

Olipa tämä keikka. Jos edellisellä kerralla tehot olivat jossain seitsemän kahdeksan paikkeilla, nyt ne olivat kahden ja kolmen välillä. Olin likomärkä jo tuossa vaaran päällä, kun aamulla kannoin sukset sinne. Hyytävä viima piti lopuista huolen.



Pitää vissiin hieman pakkasrajaa ryhtyä katsomaan, 12 - 14 pakkasta alkaa olla jo liikaa, kun siihen yleensä pääsääntöisesti liittyy kylmä viima. Erehdyin vielä aamulla sekoittamaan aineenvaihdunnan lautasellisella kaurapuuroa. Olisi pitänyt tyytyä pannulliseen mustaa kahvia, ehkä olo olisi ollut keveämpi.

Lisäksi kokeilin päällä anorakkia, joka perinteisesti ei hengitä eikä lämmitä. Perseestä.

Kävin Kuukkelimetsässä, mutta Hilpertti ja Vilpertti eivät olleet käyneet paikalla, eväät ainakaan eivät olleet kelvanneet. Kettu sen sijaan oli juhlinut maaeväillä ja leikkinyt tuohilipareella, jonka päälle olin laittanut hieman makkaraa edellisellä kerralla.

Siirryin parisataa metriä alemmas ja kaivoin lumilapiolla tuon montun. Eihän tuo huono loppu ole, jos tuonne kuopan pohjalle nytkähtää. Tähän leiriin Hilpertti ja Vilpertti tulivat. Naaras kävi kädelläkin makkaralla, mutta ei niitä oikein broilerinkoipi ja makkara tuntuneet kiinnostavan. Kai pakkaspäivänä muuta puuhaa.



Tulien kanssa värkätessä kuukkelit katosivat enkä ehtinyt edes ottaa kuvaa, mutta lohdutukseksi oli kiva, että Vilpertti kävi sormien päässä istumassa ja vilkaisemassa silmiin. Uros tuntuu hieman aremmalta.

Keittelin tuossa hätäisesti kahvit ja kylmä tarttui märkiin vaatteisiin.

Kettu huutaa varmaan ilosta, kun löytää kokonaisen broilerinkoiven kuusen alta. Eikä ole edes myrkytetty, joka ei tulisi mieleenikään.

Hyvä reissuhan se aina on, kun sieltä pois selviää.


Aika hyytynyt olo, kurakahvit, leipä ja jäähileistä vettä, suklaata. Ei näkynyt havulinnun jälkiä.

Tuossa tullessa piti leikkiä hieman Franz Klammeria, kun puista alas pudonnut lumi oli jäätänyt yhden laskulinjan ja vauhti pääsi nousemaan melkoiseksi...



 ...tulihan se armeijassakin ryynättyä ja opeteltua pärjääminen talvisessa metsässä ( Lapin Jääkäripataljoona, Sodankylä ). Eihän nämä mitään Grönlannin halkihiihtoja ole, mutta meikäläiselle tarpeellisia ja riittäviä. Yhdellä intin leireistä oli -44 astetta pakkasta. No, se päivä saatiin olla teltoissa. Odoteltiin vihulaisia jossain vaarassa. Meidät vietiin sinne helikoptereilla. Vihulaista ei näkynyt. Hiihdettiin takaisin. Meidän komppanian kirjurin sormet jäätyivät eikä se saanut pakkipussin naruja auki. Taistelijaparini ja hyvä kaveri muutenkin ( RIP Lauri ) inhosi kirjuria. Kukaan ryhmästä ei mennyt avuksi. No, mie autoin sitten miestä ja Lare ei oikein tykännyt siitä...

...näin oli 12.1.2018. Yleensä tammikuussa kuukkelit ovat vetäytyneet talvilepoon ja oleskelevat muutaman puun ryhmässä keräämiensä varastojen turvin. Sydäntalvena ei haaskata turhaa energiaa...pitää viedä niille maksalaatikkoa seuraavalla kerralla.