Päätalo ( Hannu Kahakorpi, 2008 )

Kalle Päätalon (1919-2000) esikoisromaani Ihmisiä telineillä ilmestyi marraskuussa 1958. Nousu Suomen luetuimpiin kirjailijoihin tapahtui omaelämäkerrallisella Iijoki-sarjalla, jonka pohjalta Mikko Niskanen ohjasi elokuvat Elämän vonkamies (1986) ja Nuoruuteni savotat (1988).

Kirjailijan uran 50-vuotisjuhlan alla ilmestynyt Päätalo kertoo kohteensa tarinan esikoisromaanin ilmestymiseen saakka. Elokuva alkaa vuodesta 1951, jolloin Päätalo (Kai Lehtinen) on juuri muuttanut synnyinseudulleen Taivalkoskelle työskennelläkseen kunnan rakennusmestarina. Kolumneja ja romanttisia novelleja lehtiin kirjoitellut Kalle haaveilee romaanikirjailijan urasta, mutta kärsii huonosta itsetunnosta, työstressistä ja riitaisesta avioliitosta.
Päätalon elämän käännekohta on muutto Tampereelle, avioero ja uuden puolison Leenan (Susanna Anteroinen) löytyminen. Leena tukee miehensä kirjallisia ambitioita ja lopulta Kalle saa päätökseen pitkään työstämänsä romaanikäsikirjoituksen. Otavalta, Tammelta ja WSOY:ltä saapuvien hylkäyskirjeiden jälkeen Gummerus havaitsee Päätalossa piilevän lahjakkuuden.

Loppu on kotimaista kirjallisuushistoriaa.

Elokuvaa on oikeastaan turha katsoa, jos ei tiedä mitään Päätalosta eikä ole lukenut hänen kirjojaan. Se ei ole suurelokuva vaan ohjaajansa pienimuotoinen tutkielma kirjailijan kamppailusta ensimmäisen kirjansa kanssa. Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? -opus on hyvin esillä Päätalon ( Kai Lehtinen ) jykevissä kourissa elokuvan aikana.

Hannu Kahakorpi ohjasi Päätalon vuonna 2008 ja pääosassa on täysin suvereeni Kai Lehtinen.

Päätalon eläessä hänen kirjojaan myytiin 3,6 miljoonaa kappaletta. 

Repikää siitä " suomalaisen kirjallisuuden uudistajat " , jotka saatte hädin tuskin aikaiseksi ohuen ja sekavan harvaan painetun 200-sivuisen esikoisen ja katoatte sen jälkeen suomalaisen kirjallisuushistorian hämärään.

Päätalon kirjoittama yksioikoinen proosa puhutteli laajalti kansan syviä rivejä ja hänen teostensa merkitystä identiteettinsä hukanneille kaupungistuneille maalaisille voi tuskin väheksyä. 

Mies naputteli yli 200 000 sivua romaaneihinsa. Monella on täysin vakuuttunut mielipide hänen kirjoistaan - lukematta niitä.

En ole itsekään lukenut Iijoki -sarjaa kuin Päätalon Kiestingin haavoittumiseen saakka, mutta sen ensimmäiset osat ovat täysin mestarillisia kuvauksia köyhyydestä, isän mielisairaudesta, savottaelämästä, ihmissuhteista, Taivalkoskesta, työnteosta, sanailusta ja huumorista. Kirjat olivat aina järkeleitä, tiiliskiviä.

Englantilainen kirjallisuusarvostelija kertoi, että kuvatessaan sukupuoliyhteyttä Päätalo käytti kolme tai viisi sivua housujensa nappien aukaisuun.

Hannu Kahakorpi ei sorru elokuvassaan Päätalon, Taivalkosken tai äiti-Ritun ( Pirjo Leppänen ) kanonisointiin eikä mässäile aiheella. Pessi Levanto on säveltänyt kauniin musiikin elokuvaan. Päätalo on inhimillinen, lämminhenkinen ja jotenkin " suomalainen " elokuva , se ei ole täydellinen elokuva, mutta Kai Lehtisen bravuuri, hän on Päätalo, epävarma itteminä, joka kamppailee omia pirujaan vastaan pyrkiessään toteuttamaan pienen pojan haaveensa, tulla kirjailijaksi.

Tiedän, miltä Päätalosta on tuntunut. Olen toteuttanut saman, oman nuoruuden haaveeni tulla kirjailijaksi hieman pienimuotoisemmin, mutta tunne varmasti on ollut aika lailla sama. Olin täysin pohjalla elämässä, vertauskuvallisesti kävelemässä Kemijokeen, kun sain Otavan kustannustoimittajalta puhelun toistakymmentä vuotta sitten, kun olin lenkillä ja tuo puhelu nosti minut takaisin elävien kirjoihin. Omakustanne ei olisi merkinnyt minulle mitään. Sen piti olla juuri Otava, kuten se olikin. Ei tällä tarvitse kehua, kun sen on kerran tehnyt.

Parasta oli niiden ihmisten ilmeet, jotka pitivät minua jo menetettynä, juoppona luuserina, kun ilmoitin heille vaivihkaa, että hei muuten, Otava julkaisee eränovellikokoelmani. 

Päätalo ( Hannu Kahakorpi, 2008 ) 4/5. 

Löytyy Areenasta vielä 5 pv.