Rosa Liksom: Everstinna ( Like, 2017 )

En kuulu varsinaisesti meänkielen faneihin. Väärin viljeltynä amatöörien suusta ja kynästä hoon päälle jankkaamisineen murre kuulostaa suorastaan sietämättömälle. Onhan murre toki lähellä Rovaniemen murrettakin, joten lappilaisena siihen kyllä pääsee helposti sisälle.

Karsastin hieman Rosa Liksomin ratkaisua kertoa kuvitteellinen Annikki Kariniemen tarina meänkielellä, mutta olisi pitänyt luottaa kirjailijan ammattitaitoon. Ilmaisuun tottuu nopeasti ja tiivis tarina tempaa mukaansa. Saihan Rosa Liksom kirjalleen maksimaalisen julkisuuden, mutta ansioista.

On hyvä, että Suomessa on vielä kirjailijoita, jotka kieltäytyvät viihdyttämästä lukijaa vaan käsittelevät ihmisyyden ja ihmisenä olemisen käsitteitä. Sain ystävältä kirjan lainaan aamulla ja luin sen yhden päivän aikana.Hieman nirsoilimme kirjan kanssa sen näennäisen ohuuden vuoksi; tähänkö kirjailija käytti viisi vuotta.

Everstinna antaa jääkärieversti Willamosta varsin vittumaisen ja sadistisen kuvan. Mitähän suku sanoo, kun Liksom tekee kirjassaan Willamosta myös murhaajan, joka tappaa raiskaamansa naisen?

Everstinna antaa hakkaavalle miehelleen anteeksi kaiken, ei kuitenkaan ikinä yhtä asiaa.

Kirja on traaginen.

Annikki Kariniemi on itse kirjoittanut avioliittohelvetistään Erään avioliiton anatomian. Luin sen joskus nuorempana, kun en ymmärtänyt siitä, enkä elämästä mitään.

Everstinna ei ole dokumentti.

Rosa Liksom kirjoitti 2014 monologinäytelmän (Lapin punaiset hanget) Annikki Kariniemen elämästä. Sitä esitettiin useissa teattereissa. Liksom (Anni Ylävaara) tuntee Kariniemen taustat hyvin. Tornionjokilaaksossa Kariniemi oli perhetuttu.

Moni lappilainen on tuntenut ja tuntevinaan Annikki Kariniemen. Kun hän minulle soitti viimeisen puhelunsa…tätä rataa. Moni haluaa omia Kariniemen tarinan itselleen. Ei sitä voi omia. Se on liian ainutlaatuinen. Annikki Kariniemi elää kirjoissaan. Hänen henkensä elää Lapin kairojen yllä, hän oli myös palava luonnonsuojelija.

Kirjailijalla tulee olla ilmaisunvapaus ja sananvapaus kirjoittaa Kariniemestä oma tulkintansa. Everstinnaa voi pitää myös kunnianosoituksena kirjailija Annikki Kariniemelle. Rosa Liksom toi hänet taas parrasvaloihin…tai mieluummin tähtien alle, kuten Annikki Kariniemi varmasti itse haluaisi.

Sotaan valmistautuvassa Suomessa eletään Saksan ja Neuvostoliiton, kahden suurvallan välissä. Ei sitä voi kieltää kukaan, että jatkosodassa Suomessa ilmeni tiettyä sotahulluutta, kun mahtava Saksan sotakoneisto oli rinnalla, aseveljenä. Moni oli tosissaan menossa Uraliin saakka, myös Willamo. Pian kuitenkin silmät avautuivat ja moni halusi pian unohtaa koko natsiaatteen.

Kiitokseksi aseveljeydestä tai palkaksi jäi tuhottu Rovaniemi ja Lappi. 

Olen lukenut vähän Liksomia. Ihastuin hänen kirjaansa Hytti nro 6 ( 2011 ) . Nyt Everstinnaan.

Luulisi Everstinnan herättävän keskustelua, ainakin Lapissa. Onhan elossa ihmisiä, jotka tietävät tai luulevat tietävänsä asioista kaiken ja toisin, mutta kun Kariniemi itsekin on helvetistään kirjoittanut, se helvetti on ollut olemassa ja se elää ja löytyy myös Rosa Liksomin Everstinnasta.

Harvasta lukemastaan kirjasta yleensä edes innostuu kirjoittamaan näin pitkään.

Onneksi minulla on kirjahyllyssä pitkä rivi Annikki Kariniemen tuotantoa.

Hienon ja verevän lukukokemuksen jälkeen on helppo antaa 5/5 , kun neljä tuntuu liian vähälle. Moni toki heittää kirjan suoraan käsistään, hyi! , en tykännyt…, mutta se ei taas kiinnosta minua. Hyvän taiteen tulee herättää tuntemuksia ja tunnelmia.