maanantai 25. syyskuuta 2017

Metsäreissu

Elokuvanillan jälkeen, joka venyi puolille öin, nukuin jonnekin puoli neljään su-aamulla kai ja kuudelta liikkeelle velipojan kanssa. Viirinkylän, Vuoskujärven kautta Luppojärven ja Merkkikummun ohi takamaihin metsälle. Sieltä Luppojoen yli pistäytyminen Luppovaarassa metsojen perässä, Luppojärven rantaan ja rantamaihin kahvin keittoon. Eräkävelyä tuli kymmenisen kilometriä, lämmin, lösö keli. Vanhoja tulipaikkojakin yli kymmenen vuoden takaa tuli vastaan, sitä aikaa, kun veljenkoira Nalle oli vielä mukana. Aamusella oli tien päällä kymmenkunta havulintua. Koriakumpuunkin ovat Lapin Ammattiopiston metsätyöoppilaat pystyttäneet työmaan. Visto on miehisen metsänraiskauksen jälki. Metsähoito ja maisemointi, luonnon säästäminen, eivät näytä kuuluvan konemiesten opetusohjelmaan. Toivottavasti kaikki kaadetut ja pätkityt puut korjataan metsästä pois. Palokärki pärryytteli aamulla tervetulleeksi metsään auton vieressä. Täytyy kyllä sanoa, että pilalla, pilattu, on Kuluskaira. Tehometsästys vie riistan niiltä pieniltä alueilta, jonne metsää ruhjovat hakkuut ovat ne ajaneet.

Yksi lintu taisi lähteä koko päivänä. Beaglemies oli tulilla aamulla tien varressa.

Luppovaaraa. Tyhjää oli. Ei mitään missään. Täysin hiljaista, havulintu käveli tieltä pois, kun kuuli tulijat. Joskus 90-luvulla täällä oli vielä hyvä kulkea. Periaatteessa kulkee muistojen siivillä vieläkin. Miksi lähteä jonnekin kaukaiseen pohjoiseen, kun sydän ei ole siellä?
Luppojärven länsipäätä. Tuossa päässä niemekkeessä makoiltiin kerran veljenkoira Nallen kanssa sorsapassissa muutama yö ja nautittiin järven hiljaisuudesta.

Ei näkynyt muuttolintuparvia eikä pulleita heinäsorsia kaislikossa.

Tulilla Luppojärven rantamaissa.

Vääntää leipää...
Muistojen kari, Tikkasenkari Kemijokivarressa. Saisihan täältä vaikka novellikokoelman kesämökillä vietetystä ajasta, kesätöistä uitossa, nuoresta rakkaudestakin, jokivarren persoonallisista ihmistä.

Aika peittää kaiken alle. Ihminen unohtuu.