Elisa Sana:Isän sota ( Siltala, 2017 )

Tämä kirja kolahti jotenkin. Luin sen yhdeltä istumalta. Elina Sana kuvaa herkästi ja taitavasti lapsuuttaan ja nuoruuttaan, rakkaan isän muuttumista arvaamattomaksi hermoraunioksi sodan jälkeen. Jyrki Kolkkalan, Elina Sanan isän, sotapäiväkirjat taas ovat täyttä tavaraa. Kolkkala toimi 1930-luvulla Helsingin Sanomien Berliinin kirjeenvaihtajana ja hänellä oli perspektiiviä ja kykyä ilmaista tapahtumia ympärillään. 

Varsinaista vastausta kirja ei anna isän käytökseen. Ehkä Jyrki Kolkkalan rikkoi sota ja siellä koetut kokemukset, ehkä valvontakomission pelko, kun venäläiset uhkailivat teloittaa kaikki saksalaisten kanssa yhteistoiminnassa olleet sotilaat ja upseerit.

Kolkkala toimi tulkkina saksalaisten ja suomalaisten joukkojen välillä. Kun hänen sotapäiväkirjojaan lukee, syntyy selkeä kuva miehestä ja sodasta, mutta ei vaikutuksista; hyvän toimittajan tapaan hän kertoo tapahtumista, ei tunteista.

Tytär kohtaa sitten kaikki, koko roskan, isän muuttuneen käytöksen myötä. Tuntuu kornilta, että joku nimittää Elina Sanaa " punikkikirjailijaksi " . En nähnyt kyllä hänen tekstissään mitään " punikkia " , vaan hyvän kirjailijan tekstiä.

Lapsuuden tunnot ovat suorastaan koskettavia. Kapina isän tyranniaa vastaan. Raivoa, kun ei ymmärrä, mistä kaikki johtuu. Jyrki Kolkkala oli kulttuurikodin heittellejätetty lapsi, joka tuskin sai rakkautta keneltäkään. Hän salasi oikean isänsä ja asepalveluksensa kaikilta. Kai hän pelkäsi leimautumista natsiksi tai venäläisten kostoa, kuka tietää.

Ravisteleva kirja, todellakin, kiitos Jyrki Kolkkalan sotapäiväkirjojen, mutta myös Elina Sanan hyvän kirjoittamisen.

5/5