Kaksi mielenkiintoista lukukokemusta.
Susitaipaleen kirja on hieman kesken; siinä on mm. hyvin kuvattu Keljan
ankaraa taistelua, jossa venäläiset pääsivät pureutumaan Suvannon yli
Taipaleen rintamalla ja muodostivat hyvinpuolustetun sillanpään
vastakkaiselle rannalle. Suomalaisten vastaiskut avoimella alueella
vaativat runsaasti uhreja.
Er.P 6:n toinen hyökkäysyritys alkoi
26.12.1939 klo 10:45 luutnantti Elovaaran johdolla lisäkonekiväärien ja
yhden kranaatinheittimen turvin. Öinen
ensimmäinen yritys oli epäonnistunut vihollisen ankarassa tulituksessa.
Tällä kertaa päästiin vihollisen asemia vyöryttämään. Ankaran taistelun
jälkeen neuvostoliittolaisten rippeet pakenivat Suvannon jäälle, jonne
tykistö oli ampunut isoja reikiä. Kaikki omat ja vihollisen konekiväärit
suunnattiin pakeneviin ja neuvostojoukkojen tuho oli totaalinen. Joku
laski, että sadoista ja tuhansista jäälle purkautuneista
vihollismassoista vain 11 pääsi pakoon.
Prikaatikenraali S.L.A. Marshalll lähetettiin pikakomennuksella Tel Aviviin kokoamaan tiedot yhteen Israelin salamasodasta, joka oli
yllättänyt koko maailman ja varsinkin Arabiliiton armeijan. Saadakseen
nopeat tapahtumat historialliseen perspektiiviin American Heritagen
toimittajat ja United Press International alkoivat kerätä tiedonantoja
ja valokuvia rintamalta. Taistelukentällä oli viisitoista enimmäkseen
United Pressin Internationalin ja ja Magnum Photos, Inc:n valokuvaajaa.
Marshallin kirjassa onkin laadukas kuvitus. Tosin kirjastopainos vuonna 1967 ilmestyneestä kirjasta on jo kulunut ja teipein paikattu. Jostain syystä Israelin kuuden päivän sodasta on julkaistu olemattomasti suomenkielistä kirjallisuutta. Samoin kuin Vietnamin sodasta...
Petri Paavola kirjoittaa Lähi-idän sotahistoria kirjoituksessaan: " Tutkimalla Lähi-idän historiaa 1940-luvun loppupuolelta aina vuoteen 1973 saakka löydämme arabimaiden motiivit Israelia vastaan. Arabimaat eivät tyydy alueluovutuksiin, sillä heidän tavoitteensa on tuhota Israel ja pyyhkiä se pois maailmankartalta. Tämä on arabien lopullinen tavoite, joka heillä on vieläkin voimassa nykyään ja tulevina vuosina ". Linkki kommenteissa.
Voimme yhtä hyvin todeta, että arabien motiivit ovat säilyneet samoina vuoteen 2017 saakka ja säilyvät yhä sen jälkeekin. He vihaavat israelilaisia, juutalaisia, samoin kuin natsit vihasivat ja ainoastaan Israelin täydellinen tuho riittää heille. Juutalaisviha on levinnyt Eurooppaan myös turvapaikanhakijoiden mukana.