Harvassa taitaa elokuvaa harrastavat ihmiset olla, jotka eivät jotain
Sylvester Stallonen Rambosta tiedä. Muutama sananen kuitenkin Rambosta.
Yksi niistä elokuvista, joita olen eniten katsonut aina uudestaan ja
uudestaan. Onhan toki Rambon valmistumisestakin 25 vuotta, ainakin.
Rambon ensi-ilta oli USA:ssa 1982. Tarinaa on turha kertoa ja pisteitä
antaa. Rambo on periaatteessa sitä elokuvahistorian peruskauraa, oman
lajinsa klassikko. Ted Kotcheff ohjasi.
Luin 70-luvulla David
Morrellin kirja Ajojahti ( First Blood, 1972 ) ja se on yhä yksi
vaikuttavimmista kirjoista, minkä koskaan olen lukenut. Rambo perustuu
Morrellin kirjaan. David Morrell on kirjoittanut Wikipedian mukaan
vuoteen 2009 saakka ja hänen teoksiensa suomentaminen näyttää loppuneen
1990. Harmi. Painajainen ( Testament, 1975 ) oli varsin vaikuttava myös.
Morrellin Ajojahdissa
Rambo lahtaa poliiseja. Hän tappaa kaiken, mikä hänen tielleen tulee.
Sen vuoksi joskus hieman harmittaa kompromissi, jonka Kotcheff omassa
tulkinnassaan teki, toki viisaasti, sillä hänen Rambonsa yrittää välttää
tappamista viimeiseen saakka. Se ehkä tekee Rambosta myös
inhimillisemmän, mutta Morrellin koulutettu tappokone on hyytävämpi.
Kotcheff kuvaa hyvin Rambon ajojahdin ympärillä pyörivän "hirvimiesten "
ja median hysteerisen ajojahdin. Hänen Rambossaan ei myöskään ole
mitään ylilyöntejä eikä väkivalta itsessään näyttele pääosaa elokuvassa.
Morrellin Rambo on kuitenkin se minun Ramboni, Vietnamin sodan
rikkoma tappokone, joka on Vihreissä bareteissa koulutettu
ammattilaiseksi tappamisessa. Elokuvan Ramboa ei voitu tappaa ykkösosan
lopussa, koska varmasti jatko-osat olivat jo tuottajilla mielessä. Ne
menevät lähinnä vitsin puolelle, mutta ensimmäisessä on tyyliä. Morrellin Ajojahdissa eversti Samuel Trautman, Rambon komentaja
Vietnamin sodassa, päästää lopulta haavoittuneen Rambon päiviltä
pimeällä leikkikentällä. Ehkä Rambo olisi aika päivittää. Tehdä se yksi,
ainoa ja oikea.
Kaikella kunnioituksella Ted Kotcheffin klassikkoa kohtaan.
|