 | ||
Imbi Paju
Torjutut muistot
Neuvostomiehityksen aikana 1940-50-luvulla kymmeniätuhansia virolaisia vangittiin ja karkotettiin syytettyinä kommunismin vastaisesta toiminnasta. Myös Imbi Pajun äiti ja tämän kaksoissisar vangittiin 18-vuotiaina, eivätkä he voineet puhua kokemuksistaan kymmeniin vuosiin. Koko kansakunnan vaientanut pelko koskettaa edelleen lukemattomia virolaisia.
Torjutut muistot lähtee kirjoittajan halusta ymmärtää, millaisia
kokemuksia hänen äitinsä on kantanut mukanaan ja elänyt unissaan puoli
vuosisataa. Päästäkseen lähemmäksi äitinsä kokemusta hän haastattelee
neuvostomiehityksen ja terrorin julmuudet kokeneita ihmisiä ja aihetta
tutkineita henkilöitä. Keskeiseksi kysymykseksi nousee: Mitä oikeastaan
tapahtui ja miksi? Miksi Gulagin vankileirillä tapettiin miljoonia hyviä
ja lahjakkaita ihmisiä? Miten uhreista tulee syyllisiä?
Pajun äidin sisar sanoi ensimmäisissä haastatteluissa mieluummin kuolevansa kuin kertovansa tarinansa. Terrorin olosuhteissa kasvaneille muistojen torjuminen on ollut ainoa selviytymiskeino. Lukemattomilla ihmisillä ei ole vieläkään tietoa, miksi heidät julistettiin bandiiteiksi ja miksi sen tähden juuri heidän kotiaan tarkkailtiin. Torjutut muistot näyttää, kuinka yksittäisen perheen tragedia toistuessaan useissa perheissä voi kasvaa kansalliseksi tragediaksi. Viro on saanut itsenäisyyden, mutta kansallinen trauma pitää edelleen yllä pelon ilmapiiriä. Menneisyys halutaan unohtaa, siitä ei haluta puhua, mutta silti sen vaikutukset näkyvät yksittäisten perheiden elämässä ja siten koko yhteiskunnassa. Imbi Paju on käsitellyt aihetta samannimisessä palkitussa elokuvassaan, jota on esitetty lukuisissa kansainvälisissä seminaareissa ja elokuvajuhlilla Taiwanista Washingtoniin. Elokuva näytettiin TV2:n Dokumenttiprojektissa joulukuussa 2006. Kirjan arvostelut ”Tuskallinen menneisyys voi puristua mustaksi möhkäleeksi ihmisen ja yhteiskunnan sisään. Kun pystyy puhumaan avoimesti kärsimyksistä, on mahdollisuus päästä eroon traumoista ja avata ovi valoisaan tulevaisuuteen.” – Anne Jessen, L |
" Asuin vuosia keskisessä Euroopassa juuri 90-luvulla, kun muuri murtui.
Useita kertoja keskustelimme maailmanmenosta ja historiasta
paikallisten kanssa. Minulta kysyttiin, miten ja mistä Suomessa alkoi
sisällissota. En tiennyt vastausta. Selvittelin asiaa sittemmin ja
löytyikin tieto, että 25.1.1918 SDP:n puoluekokouksessa äänestettiin
vallankumouksesta ja enemmistö kannatti aseisiin tarttumista. Seuraavana
päivän julistettiin vallankumous. Jo joitakin vuosia aiemmin 1900-luvun
alussa samainen puolue oli päättänyt sosialisoida ihmisten omaisuudet
jossakin vaiheessa. Eli siis sisällissotamme ei syttynyt itsestään
jotenkin, eivätkä sitä aloittaneet venäläiset punakaartilaiset eivätkä
jääkärit, vaan se oli puoluekokouspäätös " . EO
