maanantai 24. lokakuuta 2016

Sunkunpeukku, Pöyliöjärvi.


Sunkunpeukku, Pöyliöjärvi. Komia niemi. Kävin kiertämässä. Olin eilen  aamusella menossa jo Virikkolammen tietä jonnekin Korkiavaaran tai Kulmunkivaaran suuntaan, mutta alkoi kuului kauempaa hirvikoiran haukku ja liivimies pujahti tien ylitse kauempana. Käännyin takaisin ja polkaisin kuntorataa Pöyliövaaran alle tai lähelle, jängän ylitse, ylös jyrkkää rinnettä, jossa oli pakko keitellä kaffit ja siitä ajattekin, että käynpä Pöyliöjärven rannassa, kun en ole siellä ilmeisesti ikinä käynyt.Sunkullahan ( en ryhdy miestä sen enempää esittelemään, Googlesta löytyy nimellä Jarl Sundqvist ) oli piilokämppä jossain Pöyliöjärven maisemissa Lapin sodan aikana. Siitä on mainittu mm. kirjassa Toivo Kaila: Lapin sota. Seurasi sieltä ystävineen Rovaniemen tuhoa. Kai se kämppä jossain noissa maisemissa sitten on ollut. Aurinko ei raskinut näyttäytyä. Tuli kait tuossa ryynäystä rapiat kaksikymmentäviisi kilometriä. Valtaosa pyöräilyä, sekin raskasta sellaista.
Pöyliöjärvellä on myös Samperin kämppä. 1893 perustetun Kemi-yhtiön metsäpäällikkö Hugo Richard Sandbergin.




Jyrkkää. Hikiä pukkaa. Joskus kolme- neljäkymmentä vuotta sitten Pöykkölän ja Ounasrinteen ollessa vielä rakentamattomia nämä ovat olleet jonkinlaisia korpimaita. Eivät enää. Kuitenkin mitä vaikeampi maasto kaukana tiestä, sen vähemmän kulkijoita. Nykyään on totuttu pääsemään autolla kaiken viereen. Pyörällä kulkeva reppumieskin tuntuu monelle olevan melkoinen yllätys, joillekin jopa järkytys. Joskus harmittaa, että olisi pitänyt koluta nämä maat nuorempana vaikka ei kai sillä enää väliä ole. Metsät loppuvat ja mies loppuu.
Rovaniemen kaupungilla on ilmeisesti jokin tuhosuunnitelma Pöyliöjärven idyllinkin pilaamiseen. Pöyliöjärven pohjoisosa onkin kaavoitettu, ja rakentaminen on jo aloitettu. Pöyliöjärven länsirinteet ovat pohjavesialuetta,joten järven eteläosa ja länsipuolella oleva alue suositellaan jättämään rakentamatta.
Järvessä on kaksi saarta, Virikkosaari ja toinen nimeämätön saari, jossa on huvila.

Rovaniemen kaupungin vuoden 2006 kasvustrategiassa Pöyliöjärven alue on määritelty yhdeksi kasvusuunnaksi Vennivaaran ja Pöyliövaaran ohella. Pöyliöjärven alueella asuu 20 ihmistä. Järven alueella on useita avokallioalueita. Kävin kuitenkin nyt ensimmäisen kerran koskaan järvellä enkä ryhdy sen tulevaisuudesta kantamaan huolta. Melkoisesti on asutus levinnyt Pöykkölässä Ranuantien varteen. Sehän on ihan ok asia.

Pöyliövaaran pohjoisrinnettä aamulla. Paikoin hengenvaarallisen jyrkkää. Kiikkuu kahvit mielessä, pyöräilyä takana noin viisitoista kilometriä.

 Pöyliönrakassa tankkausta ja kahvit.


Taustalla Ounasvaara.
Vauhdikas hiiripöllö kävi tutkimassa tilannetta. Nopea ja äänetön ohjus matalalla kahvitulien ylitse ja tyylikäs nykäisy pinnoista puun latvaan.
Pöyliönrakasta kaupunkiin päin...

Sunkunpeukussa. Komia niemi. Kumma kun kukaan ei ole iskenyt mökkiä korkeimmalle paikalle....