Japanilainen sotilas

Japanin nationalismi tarkoitti sitä, että armeija rakennettiin sen ajan ajatuskaavan ympärille: Rikkaalla maalla on vahva armeija. Nationalistit uskoivat Japanin maana olevan pyhä ja että sen asukkaat olivat erityisiä, Zenin ja muun buddhalaisuuden ja Shinton kaltaisten uskontojen myötävaikutuksella. Palveleminen armeijassa nähtiin itse keisarin palvelemisena. Teoriassa jokainen sotilas uskoi keisarin puolesta kuolemisen olevan suuri kunnia, sillä samuraiperinne oli juurtunut syvälle Japanin sotilaskulttuuriin.

Käsite yamato-damashii käski jokaista sotilasta tiukkaan: ”älä jää kiinni, älä murru, äläkä ikinä antaudu.” Pelkuruus ja vangiksi jääminen oli suuri häpeä perheelle, yhteisölle, maalle ja erityisesti keisarille. Jokainen sotilas koulutettiin taistelemaan kuolemaan asti ja riistämään henkensä ennen häpeän kärsimistä. Usein ennen rynnäkköä tai taistelua sotilaat huusivat ”Banzai” (”kauan eläköön!”) uskoen, että ylitsevuotava huuto osoittaisi heidän halukkuutensa kuolla kunniakkaasti.
Jokainen sotilas hyväksyi, että he stoalaisesti kuolisivat osana heidän bushidoaan, joka oli osa kuolla ennen häpeää -ajatusmallia. Sadao Araki, armeijan teoreetikko, kehitti bushidosta modernin version, seishin kyoikun (”henkinen koulutus”) opin armeijan käyttöön. Tiivistettynä, jokainen sotilas jättäisi kaiken taakseen armeijaan liittyessään tarviten vain kunniansa. Kunnian osoittaminen teoilla oli kaikki kaikessa sotilaille. Yamato Damashi oli eräällä tavalla japanilaisen sotilaan kokoro (”sielu”), rohkeutta kuoleman edessä.
Käsitykseen bushidosta oli sidottuna myös valtava, jopa uskonnollinen kunnioitus keisaria kohtaan. Vaikka valtaa käytännössä pitivätkin keisarin alapuolella olleet byrokraatit, ja keisari oli lähinnä keulakuva, nähtiin hänet silti jumalallisena olentona.