 |
| Sunnuntain keikka Simon suunnalle. Lähtiessä oli hyvä keli Rovaniemellä. Matkalla maailma muuttui
harmaaksi ja rankka sade pieksi auton kattoa. Perinteisesti
jokavuotiseen tapaan ajoimme harhaan, haahuilimme metsäautoteitä jonkin
aikaa ja viimein oikea tie löytyi. Ilma kirkastui. Hillaa oli, mutta ei
entiseen malliin. Poislähtiessä satoi rankasti ja salama välähti auton
lähettyvillä. Pikkuämpärillinen on aina hyvä minuksi. Niitä kun muutamia
reissuilta kantelee, niin kertyyhän sitä. En jaksa tuijottaa määriä. Tuijotan
luontoa mieluummin. Tulihan tuota yli kaksisataa kilometriä autoilua,
mutta onhan sitä käyty Lokassakin päivän mutka joskus ja eräät
Nunnasessa, tosin palatessa kuskin piti erään poisnukkuneen herrasmiehen
vuoksi pysähtyä jokaisessa matkan varrella olevassa keskiolutbaarissa.
Hyvän mielen reissuja.
Pääasia, että pääsee käymään. En tiedä, jaksaako aikaisin aamulla lähteä
pakertamaan omalle reissulle; matkaa tulisi pyörällä ja jalan n. 30
kilometriä. Ei tänään kyllä juuri väsynyt.
|
 |
| Simon suunta sunnuntaina. Lumialla kuvattu. Poislähtiessä kumisi ukkonen ja alkoi satamaan rankasti. Uraa pitkin pois. Punainen pikkuämpäri haluaa olla linssilude. |
................
 |
Kirjoitettu tänä aaamuna maanantaina ennen reissuun lähtöä. Ei jätä yksi hillapaikka rauhaan. Pakko se on käydä nyt aamusta vielä katsomassa. Saapahan mielenrauhan. Siihen jäi viime viikolla melkoisesti raakoja. Kulkupaikalla, mutta hyvällä tuurilla...Ja voihan päivän aikana tutkia muitakin paikkoja, valokuvata ja keitellä kahveja. Matka sinne vain on raskas. Nousuja paljon, pitkä, uuvuttava kävely uraa pitkin kaartuvaa vaaran laitaa pikkulammelle, helpottaa aina, kun se alkaa pilkottamaan puiden välistä. Jos vuoden aika kuvattaisiin vuorena, kyllä tämä hillastusaika on vuoren korkein kohta. Minulle. Kesä kulminoituu, kaikki valo, lämpö ja kauneus, josta lähdetään taas laskeutumaan vuoden loppua ja pimeää laaksoa kohti. Itikat ja sääskimyrkkyjen hajut, kaikki kuuluu vuorelle nousuun, raskaat matkat, jotka käyvät hyvästä kuntoilusta. Kesällä luonto elää ja hehkuu, näyttää kauneimman puolensa ja luontokappaleissakin on näkevinään tiettyä riemua. Muuttajat huutavat, että vielä ollaan täällä, mutta kohta lähdetään. Jäävät ottavat kaiken irti elämästä ja kouluttavat jälkikasvuaan.
Kesästä,
vuoren korkeimmasta kohdasta, saa jonkinlaisen lohdun ja korvauksen
viheliäiselle elämälleen. Luonto korvaa ja parantaa haavoja, jotka ovat
syntyneet ja syntyvät ihmisessä. Se on vain tajuttava, ymmärrettävä.
Näyttäisi olevan kaunis ja helteinen päivä tulossa. Siis matkaan tästä aamukahvien jälkeen. |
 | |
| Oli koluttu se hyvä paikka, mutta pyörin silti pikkulammen maastossa
ja noukin mitä löysin. Linjaa pitkin seuraavalle jängälle ja sieltäkin
muiden jälkiä noukin, mitä löysin. Puskin yhden maan yli seuraavalle
jängälle ja pudotin alas jänkää perimmäiseen loukkoon; siellä ilme
kirkastui ja pääsi poimimaankin. Kyllä noita minuksi taas hyvin kertyi.
Palasin pikkulammelle kahvin keittoon puolen päivän maissa, kun
pikkuämpäri oli täynnä. Ak...meinasin sanoa, että akkalauma, mutta en sanokaan...kolme naista puski jängän reunaan, kun olin kahvivettä hakemassa lammesta. Hyvännäköinen kun jonon ensimmäinen pyörähti kuin hirvi kannoillaan ja vaihtoi suuntaa. Yksi jäi seisomaan ison kiven taakse. Posmotus kuului vain. Kotimaisia.
Onhan noita vielä, hilloja. Pitää vain puskea tekemättömiin ja
pääsemättömiin paikkoihin. Nuo pikkulammet imee kuin kärpäspaperi
kulkijoita. Ihan jees reissu, rapiat kolmekymmentä kilometriä.
Palatessa kärpänpoikaset heittelivät voltteja pikku tien päällä. Hippasilla kai olivat. Lystiä tuntui olevan. |
 | |
| Leiri |
 |
| Löytyi taas uusia paikkoja, tiloja ja avaruuksia. Kunhan vain jaksaa kävellä. |
