Jalkapallon EM-kisojen 2016 positiivinen yllätys ja suola pirteällä
peliesityksellä on ehdottomasti ollut Wales. Illalla se käveli Venäjän
yli 3-0. Joukkueesta löytyy oma kisasuosikkini Aaron Ramsey ja miksei
näyttävä, maaleja takova Gareth Balekin. Eilen Ylen matsien
väliohjelmana oli kirjailija Jukka Pakkasen haastattelu. Mies on
jalkapallolle hieman kuin Peter von Bagh elokuvalle. Kirjailija on
kannustanut italialaista Interiä nelisenkymmentä vuotta intohimoisesti.
Itse taisin olla Italian maajoukkueen kannattaja jo 1970, kun se hävisi
MM-finaalin Brasilialle 1-4. Lopullisesti Italia murskasi sydämeni 1982
MM-kisoissa esityksillään, jotka eivät jättäneet ketään kylmiksi. Marco
Tardellin maalituuletus finaalissa Saksan liittotasavaltaa vastaan on
jotain elämää suurempaa. Italia voitti tuon pelin 3-1. Ennen mestaruutta se
kaatoi jatkolohkossa Argentiinan 2-1 ja Brasilian 3-2 maagisilla
esityksillä. Silloinen tähti oli Paolo Rossi, joka takoi kuusi maalia
kolmessa ottelussa.
Jotkut joukkueet puolestaan jättävät sydämen
täysin kylmäksi. Saksa, Ranska, Itävalta, Sveitsi, Turkki...mutta
nämähän ovat tietenkin makuasioita.
Toinen tykkää isästä ja toinen äidistä.
Englanti on pelannut passelisti, mutta väkinäisesti. Walesin rentous ja
loistokkuus puuttuvat toistaiseksi joukkueelta. Ne paineet
kaiketi...Roy Hodgsonista voisi sanoa, että ihme mies. Ei ole nykyaikana
saanut oikein mitään aikaiseksi missään, useita potkuja ja miehen pää
nousee kuin sieni sateen jälkeen aina jossain valmentajaksi.
Pilkunviilaajien varalle: toki siellä meriittejäkin uralla on, varsinkin
Englannin liigassa. Vähän täytyy kuitenkin ihmetellä Englannin
päävalmentajapestiäkin. Ehkä jokin jalkapallon hyväveliverkosto pitää
veli Hodgsonista hyvää huolta.
