Peippo ihmettelee maailman menoa Rovaniemen Ounasvaaralla. Yhden
käden sormilla voi maastossa liikkua laskea laulajat, linnut,
lehdoissa, koivikoissa ja rantamaissa. Sääskiä ei ole ja osin
lehtipuiden lehdet ovat paleltuneet, tuhoutuneet ja yhä jäljessä
aikataulustaan. Mistään kesästä ei toistaiseksi ole voinut
Rovaniemen seudulla puhua. Tosin sanotaanhan Lapin kesän alkavan vasta
juhannuksen jälkeen. Niin, sehän alkaa päiväkin pitenemään 21. kesäkuuta
eli hyvää vauhtia ollaan syksyä kohti menossa. Heinäkuun pari
mahdollista hellepäivää eivät pelasta Lapin kesää. Maastossa on
tietenkin hyvä liikkua, valoisaa, syksyisen raikasta ja ei itikkoja,
mutta se ei korvaa kesän puuttumisen tunnetta. On turha matkustaa
ulkomaille, siellä ei ole suomalaista ja lappilaista kesää, sitä
lämmintä kesää, joka joskus oli. Ihmisen syytä? En usko. Liittyy
Maapallon olemassaolon luontaiseen kiertokulkuun. |