| Eilen. Aamusella liikkeelle. Ensin pyörällä Tavivaaraan, siitä ylös pehmeää
metsätietä Rovarinkangasta Moisasenkuusikkoa kohti, melkoista rinnettä,
ei pystynyt ajamaan pyörällä ja aikansa piti etsiä sopivaa reikää
Konttirakkaan. Menin sitten kompassisuunnalla. Alkoi jo viime vuonna
pyörimään päässä, että pitäisi se kivirakka tutkia Konttirakan
pohjoispuolella. Komea paikka. Siinä alla on Mäntylampi ja ilmeisesti
myös seurakunnan maja. Mukavahan siinä oli termoskahvilla istua. Sen minkä
malttoi. Tämä oli hieman sellainen kieli vyön alla rientämisreissu.
Tuli kuvatkin hieman huiskittua. Ylämaissa ei oikein tapahdu mitään.
Riista on jänkien rääseiköissä ja vesien äärellä. Rymysin rääseikön läpi
takaisin pyörälle ja liian helppoa olisi ollut palata alamäkeä
takaisin. Menin Moisasenkuusikon sivua Kulmunkivaaraan, pyörää piti
taluttaa huonokuntoisella uralla. Kulmunkivaaran yli Tavivaaran
sähkölinjalle, ja hautausmaan kautta taas kotio. Ei mitenkään
ihmeellisen lämmin, mutta aurinko lämmitti sentään. Konttirakka on kyllä
hieno retkeilykohde. Komeat näkymät kaupunkiin päin ja äärimmäisen
hiljaista. Rapiat neljäkymmentä kilometriä reissulle matkaa yhteensä.
Maastossa pyörän kanssa toistakymmentä kilometriä...Armeijassa
pyörämarssit olivat viimeinen viheliäisyys, kirous maan päällä. Perkele
sitä Jeesiön lenkkiä, joka lauantai ennen lomalinja-autoa, kieli vyön
alla sai ajaa jonkun sotahullun kapiaisen perässä. Toista se on nyt. Saa
itse päättää, määrätä ja nauttia ja pitää tauot milloin haluaa. Kukaan
ei ole kyttäämässä perseen takana. Sehän tässä yksin olemisessa ja yksin
tekemisessä on parasta. |
