Saksa on jo hävinnyt sodan, kun
nuori, torniolainen hurmahenki, Valo Hanhiala, valehtelee ikänsä ja pääsee
SS-koulutukseen. Hän on viimeisiä suomalaisia SS-sotilaita. Itärintamalla
Kaukasuksella taistellut suomalainen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoona on
kotiutettu 1943. Saksa käy jo totaalista sotaa; tuleen ja varmaan kuolemaan
heitetään niin lapsisotilaat kuin vanhuksetkin.
Helmi-maaliskuussa 1945
saksalaiset taistelivat Pommerissa, Itämeren parvekkeeksi kutsutulla alueella
Neuvostoliiton 1. ja 2. Kaartin Panssariarmeijaa, 3. Läpimurtoarmeijaa, 19. ja
62. Armeijaa vastaan. Venäläisten ylivoima oli murskaava ja he olivat
hyökymässä kohti Berliiniä raiskaten edetessään noin 2 miljoonaa saksalaista naista.
Saksalaiset olivat motissa Danzigissa ja Gotenhafenissa ja yrittivät pitää
satamia ja taajamia hallussaan turvatakseen Kriegsmarinen suorittaman siviilien
evakuoinnin. Tiet ovat tukossa venäläisten tieltä pakenevista siviileistä.
Taistelut ovat raivoisaa
epätoivoa ja minkäänlaista armoa ei suoda kenellekään. Tähän tulimyrskyyn
joutuu myös natsi-ideologian sokaisema Valo Hanhiala. Saksalaiset SS-miehet
suunnittelevat jo hänen ampumistaan, että moisesta natsifraaseja ja Goebbelsin
propagandaa suoltavasta riesasta päästäisiin eroon.
Valo Hanhiala ei viisastu missään
vaiheessa. Häntä ajaa eteenpäin vain sokea viha. Hurmos. Lukijana en käsitä
häntä miksikään sankariksi. Sotahistoriaa tuntevalle Jaatisen kirjassa ei ole
mitään uutta sinänsä, mutta kirjan syke on silti vimmainen. Se on kuin kiivas
nyrkkeilyottelu, joka päättyy tyrmäykseen jo ensimmäisen erän viimeisillä
hetkillä. Tätä hektistä sykettä Jaatisen ei kannattaisi keskeyttää muutamilla
suhteellinen pitkävetisillä ja puuduttavilla kuvauksilla, vaikkapa
laskuvarjokoulutuksesta, jonka Hanhiala saa SS-leirillä. Sivuseikaksi jäävään
asiaan kirjailija käyttää turhaa aikaa, toisaalta kuvaus kertoo tavasta, jolla
Hanhiala ahmii kaiken ideologian ja koulutuksen, joka vain vastaan tulee.
Hän saa koulutuksen yhden toisen
maailmansodan pelätyimmän aseen, MG-42 konekiväärin ampujaksi ja tässä on
kaiketi paikallaan, että kirjailija kuvaa aseen käyttökoulutusta ja
tähtäinlaitetta. Ase oli erittäin pelätty liittoutuneiden keskuudessa, sen
tulinopeus oli noin 1200 laukausta minuutissa ja ääni helvetillinen kuin
repeytyvän kankaan ääni.
Kaikki teot ja koulutukset ovat kuitenkin jo
periaatteessa merkityksettömiä. Lukija tietää sodan lopputuloksen, päälle
hyökyvät laumat, Berliinin valtauksen ja Euroopan kohtalon sodan jälkeen.
Mitään sankaruutta ei ole enää missään. Venäläisillä joukoilla on koston aika.
He eivät välitä tappioista. Säälimätön Puna-armeija jyrää kaiken tieltään.
Vaikka Valo Hanhiala pelkää
lopussa, en tuntenut erityisempää empatiaa häntä kohtaan. Olisi pysynyt kotona,
ajattelin. Millainen isä päästää alaikäisen poikansa hävittyyn sotaan?
Pekka Jaatiselta on teräviä
oivalluksia kertoa mm. Wilhelm Gustloffin upotuksesta, jonka neuvostoliittolainen
sukellusvene upotti torpedoimalla eteläisellä Itämerellä toisen maailmansodan
loppuvaiheessa 30. tammikuuta 1945 sen ollessa kuljettamassa valtakunnan
itäosista evakuoituja saksalaisia siviilejä. Uppoamisessa hukkuneiden määrää ei
tiedetä, mutta sen on arvioitu olleen jopa 9 000 tai yli. Kyseessä on
historian eniten ihmishenkiä vaatinut yksittäinen laivaturma.
Yksi Hitlerin ihmeaseista
sujahtaa taistelevien miesten ylitse, suihkuhävittäjä Me-262. Hitlerin
itsemurha mainitaan.
Terävää tekstiä.
Valo Hanhiala taistelee Saksassa
SS-miehenä bolsevikkejä vastaan ja on valmis yksin tuhoamaan koko
Neuvostoliiton. Saman Neuvostoliiton hallitsema Valvontakomissio pitää
kuitenkin jo valtaa Suomessa ja Lapissa taistellaan saksalaisia joukkoja
vastaan.
Valo Hanhialan uhri on yksi
mielettömän toisen maailmansodan turhista uhreista. Eräät kuolivat kuitenkin
sankareina ja pelastivat jotain tuleville sukupolville. Vapaan maan, jossa
elää.
Onko olemassa oikeamielistä
sotaa, jota ihannoida? On.
Pekka Jaatista ei oikeastaan
erikseen tarvitse enää kehua. Hän osaa asiansa. Hän herättää lukijan
ajattelemaan ja ottamaan selvää asioista. Parasta Pekka Jaatista sitten Kuolema
Suursaaressa -kirjan.
