Dom över död man ( Jan Troell, 2012 )

Itselleni on jo aikaa sitten ollut selviö, että ruotsalaiset osaavat tehdä parempia poliisisarjoja ja elokuvia kuin suomalaiset. Jan Troell ohjasi vuonna 2012 elokuvan Menneen miehen maine, Dom över död man, erinomaisen henkilökuvan Torny Segerstedistä ( Jesper Christensen ) , joka toimi päätoimittajana Göteborgs Handels- och Sjöfartstidningenissä toisen maailmansodan vuosina. 

Segerstedin kirjoitukset herättivät kohua Ruotsissa, koska ne oli suunnattu Hitlerin natsihallintoa vastaan hyvin räväkällä tavalla. Segersted varoitteli Hitleristä jo tämän noustessa valtaan 1933 ja näki natsien gansterihallinnon Hitlerin ympärillä. Lehdistön vaikeneminen, vapaaehtoinen itsesensuuri ja toimittajien vaientaminen ovat tuttua myös Suomesta, sodan jälkeisenä aikana ja yhä nykyisinkin valtalehti Helsingin Sanomat pyrkii kertomaan muunneltua totuutta lukijoilleen. Voisi kuvitella, että vastavirtaan kirjoittava toimittaja ei kauaa Suomessa lehtiin kirjoittele.

Menneen miehen maineen kohdalla moni itseään elokuva-arvostelijana pitävä lyö ensimmäiseksi kritiikissään Ingmar Bergman -kortin pöytään. No, hieman oudolta tuntuisi, jos Mestarin vaikutteita ei näkyisi ruotsalaisten elokuvaohjaajien töissä. Yleensä on tervetullut ilmiö, jos elokuvaohjaajan töistä pystyy lukemaan elokuvahistoriaa, viitteitä ja kunnioitusta edesmenneitä mestariohjaajia kohtaan. Näin ei Suomessa oikein ole. Kukin ohjaaja puskee jääräpäisesti omalla tyylillään, osa flopista toiseen.

Döm över död man on kuitenkin taattua Jan Troellia, tyylikäs ja hienostunut ajankuva Ruotsin ratkaisuista kolmekymmentäluvulla ja toisen maailmansodan aikana sen pyrkiessä pysyttelemään sodan ulkopuolella hinnalla millä hyvänsä.

Juutalaiskysymys ja Suomen asia eivät ruotsalaisen eliitin päiväkahvi- ja sherrypöydissä kovin korkeassa kurssissa olleet. Torny Segersted oli ristiriitainen hahmo. Tunne-elämä oli jäänyt vajaaksi. Rakkauselämä oli hieman sitä sun tätä, koirat tuntuivat läheisimmiltä kuin oma vaimo tai rakastajatar ja kun oli selviö, että Hitler ja natsit tulevat häviämään sodan, elämän tarkoitus katosi ja jäljelle jäi pelkkä yksinäisyys.

Kaikki kirjoittaminenkin, pääkirjoitukset ja kolumnit tuntuivat hiekkaan kirjoitetuilta.

Saksalaismielisen Ruotsin hurskastelusta ja kaksinaismoraalista, vaikenemisesta ja hiljaisuudesta, siitä kuuluisasta " puolueettomuudesta " Menneen miehen maine antaa varsin hyvän kuvan. Sen viimeinen tunti varsinkin on varsin jäntevä kokonaisuus, kun rasittavat perhesuhteet saadaan alta pois. Lopussa on ohjaajan visio miehen helvetistäkin. Edesmenneet vaimot ja rakastajattaret supattelemassa, etten sanoisi pälättämässä, nurkassa sulassa sovussa mustiin suruasuihin pukeutuneina aaveina .

Itsesensuuria harrastetaan yhä nykypäivänkin Ruotsissa. Kun muut kävivät toisessa maailmansodassa veristä sotaa ja puolustivat Ruotsinkin etuja ja maaperää, Ruotsi itse keskittyi tuottoisaan raaka-ainekauppaan Hitlerin Saksan kanssa. On aivan turha hurskastella tällöin Suomen aseveljeydellä Saksan kanssa.

Ikean perustaja Ingvar Kamprad on myöntänyt nuorena olleensa natsi. Hitleristä intoili myös Ingmar Bergman. Kuningattarella on natsijuuria, tosin vain saksalaisen isänsä kautta. Oikeistolaista saksalaismielisyyttä Ruotsissa riitti yllin kyllin Hitlerin noustua valtaan. Saksa katsottiin vaihtoehdoksi, jos jouduttaisiin valitsemaan sen ja Neuvostoliiton välillä.

Nykyisin Ruotsissa on tapana hakea se norminatsi kotoa vanhempiensa luota tietokoneensa ääreltä tai kaivaa esiin jostain Ruotsin lukemattomista nuorisorikollisjengeistä ja antaa heistä kuva maan pahimpana uhkana. Ruotsin menneisyys maahan haudaten. Ghettouttaessaan ihmisryhmiä Ruotsi syyllistyy nykyaikaiseen, " sivistyneeseen " , kansankodin apartheidiin.

4/5

 Käytän pitkissä teksteissä ahkerasti kappalejakoa luettavuuden ja tekstin " ilmavuuden " vuoksi.