Eilen pohdiskelin hieman
issekseni sitä, miksi kirja ei nykyisin käy kaupaksi. Tulee heti mieleen lama
ja lukuinnostuksen vähentyminen. Kotona kasvatukseen ei enää kuulu lukemiseen
innoittaminen, ehkä koulukin tappaa lukuinnostusta, netti vie aikaa, uutta hyvää
lasten- ja nuorten kirjallisuutta ei tahdo syntyä monen kirjailijan
ylenkatsoessa nuortenkirjan kirjoittamista.
Tasokkaita lastenkirjoja Suomessa
taitaa kuitenkin olla, ihan kotimaisia.
Voihan se olla näinkin.
Yksi syy voi tietenkin olla, että
kirjoja kirjoitetaan liikaa, nyt varsinkin kun juuri kukaan ei lue niitä.
Poikkeuksena kuitenkin on hyvä kirja ja hyvä kirja löytää aina lukijansa.
Monella saralla on ns. varma lukijakaarti, alan harrastajat eli kaikenlaiset
tietokirjat ja harrastekirjat.
Nykyisin tulee välillä tunne,
että kirjailija kirjoittaa kohulla kirjan, se saa ylistävät arvostelut, mutta
juuri kukaan ei osta eikä lue sitä. Tilanne on kuin kotimaisessa elokuvassa.
Ylistävä kritiikki, isot apurahat ja elokuvasäätiön tuki, valtavat mainokset ja
kolme ihmistä istuu teatterissa ensi-illassa.
Lukija päättää kirjan kohtalosta,
mutta niin myös päättää kustantamo ja kirjailija itsekin.
Aina voi tehdä taidetta, joka
innostaa ja elävöittää itseä, mutta kirjan pitäisi saada myös lukijoita, jotta
homma kannattaisi. Kirja tietenkin myös maksaa ja mahdollinen lukija miettii
tarkkaan, mihin rahansa laittaa. Kirjastot tulisi säilyttää. Niistä ei pitäisi
tehdä mitään monitoimisia puuhamaita. Turha hälinä karkottaa viimeisetkin
lukijat. Ja lainaajat.
Suomessa ei työllä elä, ei
myöskään kirjoittamisella. Moni kirjailija on kuitenkin saanut luotua vahvan
lukijakaartin, jonka varaan voi laskea paljon. Tämä kaarti yleensä myös kasvaa
koko ajan hyvän kirjailijan tuotannon mukana.
Suomessa on nykyisin helppoa olla
kirjailija, tulla kirjailijaksi tai käyttää tuota titteliä. Periaatteessa
kirjailijan titteliä tulisi saada käyttää vasta neljän viiva kuuden kirjan tuotannon
jälkeen, mieluummin kirjojen ollessa kustannettuina isosta kustantamosta ja
kirjailijan pitäisi olla myös Kirjailijaliiton jäsen. No, helppoa ja helppoa.
Ei helppoa niille, jotka vakavissaan harrastavat kirjoittamista. Siis tulla
kirjailijaksi...voit koota millaiset lehdykän tahansa, painattaa sen ja 18
seuraavaa jossain kellaripainossa, jakaa lehdykän ilmaiseksi sukulaisillesi ja
parille toimittajalle ja nimittää itseäsi kirjailijaksi.
Muussa tapauksessa käytettäköön
sanaa kirjoittaja tai kynäilijä.
Hyvä kirja ei tahdo massasta
erottua ja massa taas syö hyvää kirjaa.
Kirjan ja kirjailijan arvostusta
ja kunnioitusta tulisi nostaa hinnalla millä hyvänsä. Suomalaisen
kirjallisuuden hinnalla. Lukemiseen tulisi kannustaa..
Ongelmia ei ole, jos kirjoittaa
kultasuoneen. Harva nykykirjailijoista kuitenkaan tekee niin.
Vaivaako suomalaisia kirjailijoita
jokin? Suomalaisen elämänmuodon ja historian tulisi kyllä tarjota aihetta kuin
aihetta, mutta kirjoittamisen ydin on myös siitä, että kirjailijaksi tullakseen
pitää osata kirjoittaa, kertoa tarina, tarinoita.
Moni suomalainen kirjailija on
oppinut kirjoittaa 400 - 600 -sivuisia kirjoja. Liekö kustantajan
vaatimuksesta. Niitä läpi tahkotessa usein tulee mieleen ajatus - sata sivua
pois. Tai sataviisikymmentä.
