 |
| Viime perjantaina esiintymisvuorossa oli joutsenperhe ( 2+5 ) , jotka eivät juuri kahvisteluistani häiriytyneet. Lammelle tulee ja siitä lähtee joutsenen uitava joki, joten halutessaan olisivat kyllä päässeet pois. Tunnin verran istuskelin hiljaisuudessa ja kuuntelin, kuinka vanhemmat ääntelivät hieman poikasilleen. Lammelle yritti laskeutua kaksi aikuista joutsenta myös, josta isäjoutsen ei oikein tuntunut tykkäävään ja oli jo pulssi koholla menossa metsänreunaa pitkin ilmassa tulevaa paria vastaan. Huomasivat savun ja kääntyivät pois. Tällaisten hetkien vuoksi sitä metsällä kulkee. Paikannimen kun nykyisin mainitsee, jonkin vuoden päästä kunkin pikkulammen rantaan ilmestyy laavu, moottorikelkkaura/tie, tuohesta revityt koivut jne...eli jolla aarre on, se pitäköön sen, edes hetken. |
 |
| Jänkäsiili |
 |
| Minulla
oli yhteen aikaan tapana ottaa esim. suosikkipuita ja metsäpaikkoja "
ystäväpiiriin " luonnossa. Ristin yhden paikan Temppeliaukioksi. Se oli
erään vaaran pohjoispuolella, josta avautui avara maisema pohjoiseen ja
männyt olivat siinä pienellä alueella kuin temppelin pilarit. Oli mukava
tunne metsässä aina mennä tutuille paikoille pitkän talven jälkeen. Menenpä sinne Temppeliaukiolle keittelemään kahvit. Sitten alkoi tulla aikoja, että maa oli tasaiseksi jyrätty, puut poissa ja vaaran kuve mustalla mullalla. En tule uskomaan ikinä, että maan auraaminen edistää puun kasvua. Ilmeisesti kuitenkin se kuusi, josta ammuin ensimmäisen latvametsoni joskus 70-luvun alkuvuosina on yhä pystyssä. Oli hieno kokemus yhyttää se metsästä ja muistoista. Vaarat ja kalliot ovat turvallisempia ottaa listoille. Niitä harvemmin kukaan vie pois vaikka hölmöläisten maan lait sallivat myös vaarojen louhimisen, saastuttamisen ja pilaamisen. Täytyy ihmetellä, että suomalainen kohtelee ja sallii omaa luontoaan kohdella kuin alhaisin rikollinen. Kaikki on myytävänä. Kyllähän täällä vielä silti vaaran kylkeä ja jängän laitaa riittää luonnon tarkkailuun ja kahvisteluun, mutta kauhistuttaa kyllä luonnon raiskaaminen täysin järjettömästi ja sen antaminen pois. Lisäksi nykysukupolvi, nuoret, alkavat menettää kosketuksensa luontoon, metsästykseen, marjastukseen, kalastukseen jne...mitä kaikkea siellä voi harrastaakin. No - tulin tuossa maastosta yksi päivä ja katselin tätä frisbeetouhua Toramolla. Ei siinä mitään. Ei minulla mitään harrastusta vastaan ole. Maasto alkaa olla Toramolla kuin Tali-Ihantalassa pelialueella. Toki pelialueeksi se paikka on tarkoitettukin. Mietin vain tuota harrastusta. Siinä ei tarvitse jaksaa yhtikäs mitään. Kiekko ja reppu, jossa limsapullo eivät paljoa paina ja paikalle tullaan autolla. Näitä nykyajan harrastuksia. Ei tarvitse jaksaa mitään. Hieman niin kuin golfin kanssa, suomalaisen miehelle oiva tapa saada kädestä lentämään jotain valkoista. Olkoon...se harrastus...kunnon kentän laji, jonka suosiota ihmettelen, ansaitsisi Rovaniemelle kyllä. Ehkä se rovaniemeläiseen tapaan tehdäänkin, mahdollisimman arvokkaalle paikalle metsää raivaten... Rovaniemen kaupunki on hyvä pilaamaan metsänsä ja vaaransa. Tosin luontoväkeä on paljon, vaikkapa viikonloppuisin ja heidät pitää sitten ohjata jonnekin yhteiseen pisteeseen. Ei millään pahalla, mutta jos esim. Virikkolammen laavulla on kaksi kolme lapsiperhettä haukkuvine koirineen ja kirkuvine lapsineen, sen kiertää mielellään. Minulle luonto on ainoastaan rauhaa ja mielen rauhoittumista varten. Yksinolo ylevöityy kairassa, jos näitä vähäisiä maita nyt kairaksi voi kutsua. Veri ei vain jotenkin vedä tuntureille. Ne reissut ovat kokonaisvaltaisia ja ajan kanssa tehtäviä. Päiväretkelle pääsee helposti asunnolta ja kun useasti käy, tällaiset näyt mahdollistuvat. Joutsenia voi olla liikaa, mutta se ei ole pois niiden kauneudesta. Luonto oli paljon köyhempi paikka ilman näitä komeita lintuja. Metsä kun periaatteessa ei ole olemassa ihmistä varten. Vaan omaa kiertokulkuaan varten. Ihmisen tulisi liikkua luonnossa kuin kirkossa. Ei raastaen, repien, louhien ja saastuttaen. Metsä on minun kirkkoni |
 |
| Suruvaippa. Elokuussa syntynyt, koska siiven takareuna keltainen. |
