Kirjan esittelyteksti: 20.6.1944
oli synkkä päivä Suomen historiassa. Tuona päivänä suomalaiset
menettivät Viipurin ja arviolta 150 ihmistä sai surmansa Suomen
historian tuhoisimmassa siviilipommituksessa. Neljännestunnin aikana
Elisenvaaran risteysasemaa pommitti kahdeksankymmentä neuvostokonetta.
Ratapihalla seisoneisiin juniin oli ahtautunut pääasiassa naisia ja
lapsia. Elisenvaaran pommituksesta ei kirjoitettu tapahtuman jälkeen
sanaakaan, sillä Päämaja oli ankarasti kieltänyt kertomasta
ilmapommitusten uhreista muille kuin lähiomaisille. Eikä sensuuri olisi
päästänyt läpi Elisenvaara-uutisointia, jos jokin tiedotusväline olisi
sattunut tietoa saamaankin. Myöhempää kirjoittelua Elisenvaarasta patosi
valvontakomission pelko ja sittemmin Kekkosen aikana journalistien
itsesensuuri. "Tapaus Elisenvaara" jäikin liki unohduksiin. Elisenvaaran
pommitukset kertoo pommituksen synkän tarinan sekä pommittajien että
uhrien näkökulmasta. Uhrien silminnäkijäkuvausten lisäksi teoksen
lähteinä ovat Venäjän sota-arkistosta löytyneet Elisenvaaraa
pommittaneen lento-osaston sotapäiväkirjat. Lähteenä on käytetty myös
tämän lento-osaston historiikkia, jossa on minuutintarkkoja kuvauksia
suurpommituksesta sekä sen syistä ja seurauksista.
Myöhempää
kirjoittelua Elisenvaarasta patosi Neuvostoliiton Valvontakomission
pelko ja sittemmin Kekkosen aikana journalistien itsesensuuri. Ja
ilmeisesti myös Kekkonen itse kielsi toimittajia aiheuttamasta säröjä
hänelle rakkaille Suomen ja Neuvostoliiton välisille suhteille.
