Sotilaat!
Olemme
kuulleet kaikenlaista soopaa, että amerikkalaiset tahtoisivat muka pitää
näppinsä erossa tästä sodasta - etteivät he muka tahtoisi taistella. Se on
kylläkin paskapuhetta. Amerikkalaiset rakastavat sotaa, perinteellisesti.
Kaikki tosi amerikkalaiset rakastavat taistelun melskettä. Amerikka rakastaa
voittajaa. Amerikka ei siedä hävinnyttä silmissään. Amerikkalaiset halveksivat
pelkuria. Amerikkalaiset pelaavat vain voittaakseen. Sen tähden Amerikka ei ole
koskaan hävinnyt eikä vastakaan häviä yhtä ainutta sotaa, sillä pelkkä
ajatuskin tappiosta on vastenmielinen amerikkalaiselle.
Ette
te kaikki kuole. Vain 2% teistä kuolee jossakin isommassa taistelussa. Kuolemaa
ei pidä pelätä. Jokainen pelkää ensimmäisessä taistelussaan. Jos joku väittää
muuta niin hän on helvetin suuri valehtelija. Mutta tosi mies ei koskaan anna
kuolemanpelon vaientaa kunniantuntoaan, velvollisuudentuntoaan maataan ja
miehuuttaan kohtaan.
Koko
armeijassaolon ajan te olette kironnut "tätä perkeleen höykytystä",
niin kuin te sitä nimitätte. Sillä höykytyksellä on ollut tarkoituksensa; sen
tarkoitus oli tehdä teistä valppaita ja kouluttaa teidät salamannopeasti
tottelemaan käskyjä. Ellei sitä olisi ollut niin kuka tahansa saksalainen
kusipää voisi hiipiä teidän taaksenne ja iskeä teidät kuoliaaksi pelkällä
paskaisella villasukalla.
Armeija
on joukkue. Se elää, nukkuu, syö ja taistelee joukkueena. Kaikenlaiset lorut
yksilöllisestä sankaruudesta ovat täyttä paskaa. Ne löyhäpäiset äpärät jotka
kirjoittelevat sen tyylistä soopaa Saturday Evening Postiin eivät tiedä
todellisesta taistelusta yhtään sen enempää kuin nussimisestakaan.
Meillä
on maailman paras muona, parhaat varusteet, paras henki ja parhaat miehet. Piru
vie, sääliksi käy niitä surkeita paskiaisia jotka joutuvat vastatusten meidän
kanssamme. Emme ainoastaan tapa heitä, vaan kiskomme perkele heidän suolensakin
elävältä ulos ja rasvaamme niillä tankkiemme telaketjut. Murhaamme koko
saatanan hunnilauman läjäpäissä. Sota on veristä puuhaa. Vuodattakaa vihollisen
verta, tai he vuodattavat teidän vertanne. Repikää auki heidän vatsansa.
Ampukaa heitä. Kun kranaatit räjähtelevät ympärillänne ja tajuatte, että
kasvoiltanne pyyhkimänne rapa onkin asetoverinne verta ja sisälmysten
jäänteitä, niin tiedätte jumalauta mitä teidän pitää tehdä!
En
halua kuulla mitään viestejä, joissa sanotaan "pidämme kiinni
asemistamme". Helvetti, mehän emme ole kiinnostuneita pitämään kiinni
yhtään mistään, paitsi vihollisen kiveksistä. Me etenemme ja jatkamme
etenemistä riippumatta siitä, pitääkö meidän mennä vihollisen yli, ali vai
läpi. Me solahdamme heidän lävitseen niin kuin paska tinatorvesta.
Aina
välillä tulee valituksia, että painostamme miehiämme liikaa. Minua eivät
sellaiset valitukset piru vie hetkauta. Uskon vanhaan viisauteen, että pisara
hikeä säästää litran verta. Mitä kovemmin me painamme päälle, sitä enemmän
saksalaisia me tapamme. Mitä enemmän saksalaisia tapamme, sitä vähemmän meidän
miehiämme kuolee. Hyökkääminen merkitsee pienempiä tappioita pitkällä
aikavälillä. Muistakaa se, joka mies.
Jos
teihin osuu, te voitte silti vielä taistella. Sekään ei ole paskapuhetta. Joka
saatanan miehellä on oma tehtävänsä. Yhdenkään miehen ei pidä ajatella vain
itseään vaan myös kaveriaan, joka taistelee hänen vierellään. Me emme halua
pelkureita tähän armeijaan. Heidät pitäisi nitistää kuin kärpäset. Jos he
jäävät eloon, niin he palaavat kotiin ja siittävät lisää pelkureita.
Naimatouhut pitää jättää niille, jotka taistelevat. Rohkeat miehet siittävät
lisää rohkeita miehiä.
Painakaa
tämä mieleenne, miehet! Näytetään niille saatanan saksalaisille. Minä tahdon,
että ne natsikusipäät nousevat takajaloilleen ja ulisevat: "JEESUS
KRISTUS! NYT SE PERKELEEN KOLMAS ARMEIJA JA SE SAATANAN PATTON TULEVAT
TAAS!"
Minä
haluan päästää helvetin irti siellä ja pyyhkäistä kaiken maan tasalle. Ja sen
jälkeen me teemme pienen huviretken niiden keltaperseisten japsien luo ja
teemme niistä selvää ennen kuin merijalkaväki saa kaiken kunnian.
Ja
kun te palaatte kotiin te voitte sanoa erään suuren asian. Te kiitätte vielä
kaikki Jumalaa kolmenkymmenen vuoden kuluttua kun istutte takkatulen ääressä
pojanpoika polvillanne ja hän kysyy mitä sinä teit sen Suuren Toisen
Maailmansodan aikana, eikä teidän tarvitse vastata: "Lapioin paskaa
Louisianassa"."
Panssarikenraali George Pattonin kuuluisa puhe Kolmannen
armeijan miehilleen Normandian maihinnousun aattona
Kaikki
kunnia Neuvostoliiton sotilaalliselle panokselle toisessa maailmassa,
liittoutuneiden sotilasavun näytellessä merkittävää osaa Neuvostoliiton menestyksessä,
mutta minun silmissäni Euroopan todelliset vapauttajat tulivat lännestä.
Normandian
maihinnousun tunnistaa moni nykynuorikin Steven Spielbergin ansiokkaan elokuvan
Pelastakaa Sotamies Ryan ansiosta.
Normandian
maihinnousu varmisti myös taisteluhalukkaan vastavoiman Euroopan länsipuolelle
Neuvostoliiton ts. Stalinin divisioonien hyökyä vastaan. Ehkä Neuvostoliitto
olisi voittanut yksinkin, oikeasti, Saksan, mutta olisi samalla nielaissut koko
Euroopan hallintokoneistonsa alle.
Maihinnousupäivän
taistelut olivat lyhytkestoisia ja rajuja. Sillanpääasema saatiin muodostettua
ja joukkoja ryhdyttiin laivaamaan Englannista massiivisia määriä Ranskan
maaperälle.
Moni
maihinnoususta selvinnyt miestä ajatteli, että sota olisi syksyyn mennessä
ohitse.
Totuus
paljastui liittoutuneille pian. Vastassa oli itärintaman taisteluissa karaistunut,
kovaotteinen Saksan maajoukkojen asevoima, joka ei antanu tuumaakaan ilmaiseksi
hyökkääville joukoille. Caen piti vallata maihinnousupäivänä, siitä taisteltiin
viikkoja äärimmäisen rajuissa taisteluissa. Cherbourgista käytiin raju
taistelu. St. Lo vallattiin. Saksalaiset olivat mestareita käyttämään läpäisemättömien
pensasaitojen kuvioimaa maastoa taisteluissa hyväkseen.
Heinäkuun
loppuun mennessä liittoutuneet olivat menettäneet 120 000 miestä kaatuneina,
haavoittuneina, kadonneina ja vankeina. Vasta Falaisen motin lauetessa elokuussa
1944 liittoutuneet pääsivät kehittämään hyökkäysvoimaa työntyäkseen Pariisia ja
Saksan rajaa kohti. Falaisen motista liittoutuneet saivat merkittävän määrän
sotavankeja, n. 50 000 miestä. Itse motin purkautumisväylä oli kuolemankuja
saksalaisille joukoille, joiden perääntyminen muuttui verilöylyksi
liittoutuneiden ilmavoimien hallitessa ilmaherruutta alueella.
Surullinen Operaatio
Market Garden (”Kauppapuutarha”) oli liittoutuneiden sotilasoperaatio
syyskuussa 1944. Sen tavoitteena oli ottaa haltuun saksalaisjoukkojen
miehittämän Alankomaiden suurimpien jokien ylittävät sillat ja siten helpottaa
liittoutuneiden etenemistä Saksaan.
Operaatio olikin
menestyksekäs Nijmenegissä sijaitsevan Waalin sillan valtaamiseen asti, mutta
yleisesti sitä pidetään epäonnistuneena, koska Arnhemissa sijainnutta Reinin ylittävää
siltaa ei onnistuttu valtamaan vaan brittiläinen 1. laskuvarjodivisioona tuhoutui
lähes kokonaan. Liittoutuneiden
kokonaistappiot operaatiossa n. 17 000 miestä.
Hurtgenin
metsän taistelu on nimitys sarjalle taisteluita, jotka käytiin Yhdysvaltain ja Saksan
välillä toisen maailmansodan aikana. Se käytiin 19. syyskuuta 1944 ja 10. helmikuuta
1945 välisenä aikana vain 129 km² levyisellä käytävällä Saksan ja Belgian
välisellä rajalla Hurtgenin metsässä. Amerikkalaisten kokonaistappiot kohosivat
tuona aikana sietämättömiksi, n. 50 000 mieheen.
Täytyy muistaa, että itärintamalla soti kaksi häikäilemätöntä diktaattoria käytössään satoja divisioonia ja miljoonia miehiä. Esim. Kurskin taistelussa 4.7. - 22.7. 1943 saksalaisten ja venäläisten yhteiset kokonaistappiot olivat n. 1,2 miljoona miestä, 2500 tankkia, 2000 lentokonetta. Ensimmäisestä maailmansodasta yhä painajaisia näkevät lännen demokratiat eivät ikinä olisi suostuneet moiseen teurastukseen. Hitlerille ja Stalinille miesten hengellä ei ollut minkäänlaista merkitystä.
Täytyy muistaa, että itärintamalla soti kaksi häikäilemätöntä diktaattoria käytössään satoja divisioonia ja miljoonia miehiä. Esim. Kurskin taistelussa 4.7. - 22.7. 1943 saksalaisten ja venäläisten yhteiset kokonaistappiot olivat n. 1,2 miljoona miestä, 2500 tankkia, 2000 lentokonetta. Ensimmäisestä maailmansodasta yhä painajaisia näkevät lännen demokratiat eivät ikinä olisi suostuneet moiseen teurastukseen. Hitlerille ja Stalinille miesten hengellä ei ollut minkäänlaista merkitystä.
Toinen
maailmansota Euroopassa jatkui Normandian rannikolta vielä pitkien, katkerien
ja veristen taistelun jälkeen toukokuuhun 1945 saakka, jolloin Saksa viimein
antautui. Saksan armeija antautui 4. toukokuuta liittoutuneiden marsalkka
Montgomerylle Lüneburgin nummella Saksassa. Saksalaisten kenraalien täytyi
allekirjoittaa rauhansopimus liittoutuneiden päämajassa Ranskassa Reimsissä.
Saksa suostui antautumaan ilman ehtoja.
Neuvostoliitto ei tyytynyt tähän, ja Berliinissä pidettiin 8. toukokuuta
uusi allekirjoitustilaisuus venäläisen marsalkka Zukovin läsnä ollessa.
Kylmä
sota alkoi heti toisen maailmansodan jälkeen.
Vanha kirja-arvosteluni:
Sotahistoria
on monelle loppuunkaluttu luu. Moni kieltää historiansa kokonaan. Joskus
itsestäkin tuntuu, että miksi yleensä luen näitä, kun osaan suurin piirtein
ulkoa toisen maailmansodan päätapahtumat ja sodan kulut. Eläytyvä ja ammattitaitoinen
historioitsija saa kuitenkin aina menneet tapahtumat elämään. Antony Beevorin
Normandia 1944 kertoo kouriintuntuvasti ja järkyttävästi Normandian
maihinnousun vaiheet, kun maihinnousukaistoilta päästiin eteenpäin ja
varsinainen maasodankäynti alkoi. Kirja loppuu Pariisin vapautukseen. Itse sota
loppui vasta seuraavana vuonna. Saksalaisten joukkojen vastarinta vain
tiivistyi Saksan maaperällä.
Beevor
hehkuttaa useasti, että Waffen SS-joukot olivat fanaattisia, Hitlerille
uskollisia aivopestyjä joukkoja. Ehkä olivatkin, mutta sotimisen ja tappamisen
taidon he ainakin osasivat. Saksalaisille tarjottiin vain ehdotonta
antautumista. Tavallaan sodittiin myös Euroopan olemassaolossa. Beevor esittää
kirjan lopussa mielenkiintoisen kysymyksen. Mitä olisi tapahtunut, jos
maihinnousu olisi epäonnistunut?
Tiedossahan
on Neuvostoliiton työntyminen Eurooppaan ja Euroopan vapautumisesta
Neuvostoliiton hirmuvallan alta vasta -90 luvun alussa.
Mitä
olisi tapahtunut, jos USA ja muut liittoutuneet eivät olisi antaneet
massiivista talous- ja aseapua Neuvostoliitolle? Toisen maailmansodan jälkeen
syttyi Kylmä sota ja liittoutuneille tuli kiire perustaa uudelleen Länsi-Saksan
asevoimat, mm. Luftwaffe organisoitiin uudelleen; useasti sodassa taistelleiden
saksalaisten miesten toimesta.
On
surullista, että sota on aina samanlaista. Ranskan vapauttamisessa tehtiin
molemmin puolin määräämätön määrä sotarikoksia; vankeja ei otettu. Käsky oli,
että he vain hidastavat joukkoja ja sitovat miehiä vartiointiin. Saksalaiset
kostivat vastoinkäymisiään ranskalaisille siviileille. Venäjän rintamilla
raaistuneet saksalaiset joukot sotivat raa'asti ja armottomasti.
Liittoutuneiden massiivinen ilmaylivoima ei aina ollut kaikkein tehokkaimmasta
päästä; se surmasi tuhansia ranskalaisia siviilejä, sodan väistämättömiä
tappioita ja satoja omia miehiään ellei tuhansia väärin merkityillä
pudotuksillaan.
Panssarivaunujen
miehiä kaavittiin lusikalla talteen pakkeihin tuleen ammuttujen tankkien
sisältä. Liittoutuneiden panosta Euroopan valtauksessa on aina vähätelty. Se on
täysin kohtuutonta. Stalin johti omia joukkojaan idässä miehiä säästämättä
armottomasti ilman sääliä. Tappioista ei välitetty.
Beevor
osoittaa myös säälimättömästi, kuinka pieniksi
kymmeniätuhansia miehiä komentavat upseerit muuttuvat kilpaillessaan
keskenään kaluunoidensa taikka saavutuksiensa määrällä. Beevor käsittelee melko
raadollisesti brittien menestyksekkään marsalkka Montgomeryn taktisia virheitä,
väärinarviointeja ja pelkästä pikkumaisuudesta ja mustasukkaisuudesta
amerikkalaisten joukkojen menestystä kohtaan johtuvista hidasteluista ja
katkerista syytöksistä sodan jälkeen. Montgomeryn tuiskinnan alle hautautui
kunnianosoitus brittien sinnikästä ja sitkeää sodankäyntiä kohtaan.
Murskattujen pensasaitojen, tykistökeskityksien, rikkiammutun maaperän,
kuolleiden sotilaiden, ystävän ja vihollisen, kuolleiden eläimien, romusta
täyttyneiden ahtaiden teiden helvetillisessä sekasorrossa ehti aina jossain
pommikuopassa sodan infernon keskellä kiehauttaa kello viiden teen.