torstai 10. huhtikuuta 2014

Alkuviikkoa, maanantaita







Joku oli joskus kovasti kaivanut


Huikaisevan kaunis ja kirkas päivä oli. Piti se yksi makkara paistaa. Lunta oli vielä joka paikassa. Hanki kesti aukon laidassa kävellä aika pitkälle. Sykähdyttävin hetki oli kuulla joutsenten ääni ilmassa. En ehtinyt nähdä niitä. Kovasti tuntuivat iloiselta äänet. Ehkä tutut paikat siinsivät jo näkyvissä. Jonnekin Kemijokivartta ylös suuntasivat. Koppelo hassutti taas aamusella. Ei niitä huomaa. Oksalta lähti. Seitsemän jälkeen jo liikkeelle.