Pieni alue Ounasvaarasta on vielä säästynyt
teknokraattien märiltä fantasioilta. Kasvavan kaupungin paine on
kuitenkin kova. Koko kaupungin kaava on alunperin piirretty väärin.
Kaupungin ja maalaiskunnan yhtyessä vapautui jänkää ja kairaa rakennuskäyttöön...mutta ei, kaikki pitää survoa pieneen tilaan ja sumputtaa keskusta. Juhannuskallion
seutu Areenan yläpuolella on jyrsitty jo täysin pilalle ja siellä
sijaitsee myös mökkialue, jota pyritään laajentamaan. Kuvassa näkyy tie,
joka nousee Areenalta hotellille. Osa Areenan ympäristöstä muistuttaa
pikemminkin Tali-Ihantalan taistelukenttää
kuin rauhaisaa vaaramaisemaa. En käy siellä juuri koskaan. Retkeilen ja
kuntoilen, kuvaan, lähinnä Isorakan alueella kuvan keskipaikkeilla
rauhallisimmalla paikoilla.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
Ounasvaarasta. Ilmakuvasta näkyy, kuinka ison alueen golfkenttä,
rikkaitten turha harrastus, syö vaarasta. Tuo
hakkuualue on yksi suosikkipaikkojani retkeillä. Komeat maisemat
pohjoiseen ja vielä Ounasvaaralla harvinaista hiljaisuutta. Alalaidassa hiipii asutus
itää kohti. Vaikka samapa se sille. Ehkä tässä hyvällä lykyllä saa 10 -
20 vuotta elellä vielä. Eiköhän se jokin jängänlaita vielä löydy kahvien
keittoon.