Sotilaat!
Olemme kuulleet kaikenlaista soopaa, että amerikkalaiset tahtoisivat muka pitää näppinsä erossa tästä sodasta - etteivät he muka tahtoisi taistella. Se on kylläkin paskapuhetta. Amerikkalaiset rakastavat sotaa, perinteellisesti. Kaikki tosi amerikkalaiset rakastavat taistelun melskettä. Amerikka rakastaa voittajaa. Amerikka ei siedä hävinnyttä silmissään. Amerikkalaiset halveksivat pelkuria. Amerikkalaiset pelaavat vain voittaakseen. Sen tähden Amerikka ei ole koskaan hävinnyt eikä vastakaan häviä yhtä ainutta sotaa, sillä pelkkä ajatuskin tappiosta on vastenmielinen amerikkalaiselle.
Ette te kaikki kuole. Vain 2% teistä kuolee jossakin isommassa taistelussa. Kuolemaa ei pidä pelätä. Jokainen pelkää ensimmäisessä taistelussaan. Jos joku väittää muuta niin hän on helvetin suuri valehtelija. Mutta tosi mies ei koskaan anna kuolemanpelon vaientaa kunniantuntoaan, velvollisuudentuntoaan maataan ja miehuuttaan kohtaan.
Koko armeijassaolon ajan te olette kironnut "tätä perkeleen höykytystä", niin kuin te sitä nimitätte. Sillä höykytyksellä on ollut tarkoituksensa; sen tarkoitus oli tehdä teistä valppaita ja kouluttaa teidät salamannopeasti tottelemaan käskyjä. Ellei sitä olisi ollut niin kuka tahansa saksalainen kusipää voisi hiipiä teidän taaksenne ja iskeä teidät kuoliaaksi pelkällä paskaisella villasukalla.
Armeija on joukkue. Se elää, nukkuu, syö ja taistelee joukkueena. Kaikenlaiset lorut yksilöllisestä sankaruudesta ovat täyttä paskaa. Ne löyhäpäiset äpärät jotka kirjoittelevat sen tyylistä soopaa Saturday Evening Postiin eivät tiedä todellisesta taistelusta yhtään sen enempää kuin nussimisestakaan.
Meillä on maailman paras muona, parhaat varusteet, paras henki ja parhaat miehet. Piru vie, sääliksi käy niitä surkeita paskiaisia jotka joutuvat vastatusten meidän kanssamme. Emme ainoastaan tapa heitä, vaan kiskomme perkele heidän suolensakin elävältä ulos ja rasvaamme niillä tankkiemme telaketjut. Murhaamme koko saatanan hunnilauman läjäpäissä. Sota on veristä puuhaa. Vuodattakaa vihollisen verta, tai he vuodattavat teidän vertanne. Repikää auki heidän vatsansa. Ampukaa heitä. Kun kranaatit räjähtelevät ympärillänne ja tajuatte, että kasvoiltanne pyyhkimänne rapa onkin asetoverinne verta ja sisälmysten jäänteitä, niin tiedätte jumalauta mitä teidän pitää tehdä!
En halua kuulla mitään viestejä, joissa sanotaan "pidämme kiinni asemistamme". Helvetti, mehän emme ole kiinnostuneita pitämään kiinni yhtään mistään, paitsi vihollisen kiveksistä. Me etenemme ja jatkamme etenemistä riippumatta siitä, pitääkö meidän mennä vihollisen yli, ali vai läpi. Me solahdamme heidän lävitseen niin kuin paska tinatorvesta.
Aina välillä tulee valituksia, että painostamme miehiämme liikaa. Minua eivät sellaiset valitukset piru vie hetkauta. Uskon vanhaan viisauteen, että pisara hikeä säästää litran verta. Mitä kovemmin me painamme päälle, sitä enemmän saksalaisia me tapamme. Mitä enemmän saksalaisia tapamme, sitä vähemmän meidän miehiämme kuolee. Hyökkääminen merkitsee pienempiä tappioita pitkällä aikavälillä. Muistakaa se, joka mies.
Jos teihin osuu, te voitte silti vielä taistella. Sekään ei ole paskapuhetta. Joka saatanan miehellä on oma tehtävänsä. Yhdenkään miehen ei pidä ajatella vain itseään vaan myös kaveriaan, joka taistelee hänen vierellään. Me emme halua pelkureita tähän armeijaan. Heidät pitäisi nitistää kuin kärpäset. Jos he jäävät eloon, niin he palaavat kotiin ja siittävät lisää pelkureita. Naimatouhut pitää jättää niille, jotka taistelevat. Rohkeat miehet siittävät lisää rohkeita miehiä.
Painakaa tämä mieleenne, miehet! Näytetään niille saatanan saksalaisille. Minä tahdon, että ne natsikusipäät nousevat takajaloilleen ja ulisevat: "JEESUS KRISTUS! NYT SE PERKELEEN KOLMAS ARMEIJA JA SE SAATANAN PATTON TULEVAT TAAS!"
Minä haluan päästää helvetin irti siellä ja pyyhkäistä kaiken maan tasalle. Ja sen jälkeen me teemme pienen huviretken niiden keltaperseisten japsien luo ja teemme niistä selvää ennen kuin merijalkaväki saa kaiken kunnian.
Ja kun te palaatte kotiin te voitte sanoa erään suuren asian. Te kiitätte vielä kaikki Jumalaa kolmenkymmenen vuoden kuluttua kun istutte takkatulen ääressä pojanpoika polvillanne ja hän kysyy mitä sinä teit sen Suuren Toisen Maailmansodan aikana, eikä teidän tarvitse vastata: "Lapioin paskaa Louisianassa"."
Panssarikenraali George Pattonin kuuluisa puhe Kolmannen armeijan miehilleen Normandian maihinnousun aattona
