Alku
Kohtaan usein valkoisen poron unessa, ajassa ja maailman kulussa. Sorkat napsuen valkoinen poro jutaa sielunmaisemani halki. Se on aina sama poro. Kertoo minulle tarinoita. Katsoo minua valppain, säihkyvin silmin. Joskus tuntuu, että olen herkkä väärille asioille. Erämaassa ja kairassa minä elän, nuotiotulilla, jängillä ja niemennokissa.
Muualla maailmassa muutun avuttomaksi, unohtavaksi ja poissa olevaksi pystyyn kuolleeksi keloksi.
xxx
Olen joitakin kertoja viilettänyt kiireisen toimittajaystäväni kanssa Nattasten, Pyhä-Nattasen, alta Sompiontietä hillaan tai hanhijahtiin Sompiojärven reunamaille, mm. Posoaavalla olimme tässä, olikohan viime syksynä. Alas tielle näkyvät kiehtovina ja romuluisina Pyhä-Nattasen etualan kivikerrostumat, kivilättyset. Ja palovartijan päivätupakin näkyy tielle, kun oikein osaa katsoa.
Vierelläni kulki kaksi päivää eräs ihastuttava ihminen, joka jää tämän kertomuksen ulkopuolelle jo intimiteettisuojan vuoksi, mutta ilman häntä ja hänen innostustaan ja hellää potkimistaan takapuoleeni monet reissumme olisivat jääneet tekemättä. Yksi persoonistani on kuitenkin Nuro II, joka nuuskii ja havainnoi omalla tavallaan asioita.
Jakaa toisen kanssa, kyllä. Myönnän, etten aina ole läsnä. Ehkä elän jossain syntyvässä tarinassa tai jutussa, ehkä piehtaroin nostalgiassa…en pidä nykyajasta; se murskaa kaiken alleen. Mikään ei ole pyhää. Siis, kaverillani ja minulla syntyi tässä syksyn aikana innostus käydä Pyhä-Nattasella ja Pyhätunturi tuli siinä mukana, ohjelman muutoksien myötä.
Ei nousu Nattaselle paha ollut, noin 2 km. Koko matkan satoi Rovaniemeltä ja ilmanala aukesi vasta kairassa ja tulikin sitten komeat kaksi päivää. Aika kiireettömästi nousimme Pyhä-Nattasen rinnettä Sompiontieltä ja pikkuhiljaa ympäröivä maisemakin alkoi aueta. Eihän se maisema mitättömissä digikuvissa miltään näytä; paras kuva valottuu mielen sopuihin, sinne, missä muistot ja kokemukset elävät.
Sydän eli heti mukana Nattasten karuudessa, eleettömyydessä ja äärettömyydessä. Täällä kiire ei vaivaa, sillä jos kiire vaivaa, pian lastoitetaankin murtunutta nilkkaa tai puristellaan sisään painunutta ohimolohkoa takaisin entiselleen. Erämaa on lempeä, mutta se kukistaa hyvin äkkiä siihen ylimielisesti suhtautuvan huolettoman kulkijan ja näyttää armottomuutensa. Se, että on kännykkä ja Aslak-pelastushelikopteri, ei helpota itse kulkemista tipan vertaa. Kokenut pitää olla ja huolellinen, aina.
Täällähän se Kai Lehtinen filmasi osia Umur-elokuvastaan. Vitsailin, että kyllä se Kai Lehtinen varmaan Pyhä-Nattaselle helikopterilla tuotiin. Filmaus, käy! Muista enää mistä luin, että Nattasilla olisi ollut saksalaisten it-asema Lapin sodassa. Mikä ettei. Aika loihakkaa lasketella nelipiippuisella Flakilla menemään valojuovaluotia suomalaisen JU-88 –tiedustelukoneen perään, joka kaiken ironisuuden huipuksi oli vielä varustettu väärin päin olevalla hakaristillä. Nauraisin Kai Lehtisen makeaa naurua päälle, jos osaisin.
Laskeutuminen takareittiä Nalijokivarteen oli aikamoisen pirullinen. Onneksi oli kuiva keli, joten hyppeleminen ja siirtyily lohkareelta toiselle sujui kohtuullisen hyvin.
Kun Pyhä-Nattanen oli sitten valloitettu, laskeuduimme Nalijokivarteen laavulle, jossa paistoimme makkarat. Siellä istuskeli mukavan tuntuinen kolmikko Etelä-Suomesta, lintumiehiä, jotka olivat olleet avauksessa Hossan suunnalla ja siirtyilivät ja retkeilivät pohjoista kohti. Hieman velikultaa oli vanhemmassa herrasmiehessä, jonka kanssa olisi mennyt pitempäänkin turistessa. Kaipa sitä tunnisti heti sielunkumppanin. Kolmikko lueskeli opastaulua sitten tienvarressa.
- Mitä siellä lukee? kysäisin, kun menimme ohi ja lähdimme pinttämään autolle tietä pitkin.
- Täällä lukee että kaikki on kiellettyä, velikulta vastasi. Hyvä vastaus!
Autolle vielä voipunut kävely, voimautuminen ja ajo Pyhätunturille. Vaan olipa ajonkin aikana upeat maisemat, toden totta. Pikkaisen oli ruska välillä jo ohikin…Olin suunnitellut erääseen novelliini käyntiä Pyhä-Nattasella ja olen tyytyväinen nyt, kun pystyn rakentamaan mukavaan eränovelliin uskottavan lopun, joka perustuu omiin kokemuksiin. Niinhän ne useimmat tarinoista perustuvat…ei viitsi oikein satuilla kriittiselle lukijakunnalle…
Jatisen tuosta kirjoittamisesta joskus enemmän.
Tänään, perjantaina, oli vuorossa Pyhätunturi, Isokuru, Pyhänkasteen lampi, Uhriharju ja Karhunjuomalampi sekä paluu hotellialueelle laskettelurinteiden kautta, joista aukeni huikaiseva näkymä mm. Pyhäjärvelle. Kyllä! Hieno kokemus!
Mutta
Pyhätunturi edustaa massaturismia ja laskettelu-urheilua. Kohteet ovat suhteellisen helposti saavutettavissa. Tietysti on loistavaa, että hienot näkymät ovat kaikkien tavoitettavissa. Ei se, että Isokurun pohjalle kulki leveä pitkos itse huikaisevaa elämystä poistanut. Päinvastoin, maisemiin pystyi kiinnittämään enemmän huomiota eikä tarvinnut vanhaa reittiä enää kapeilla pitkoksilla ja puunjuuriin kompastellen selvitellä.
Yleensä näissä maisemissa on parasta, että täältä puuttuvat luottokorteilla briljeeraavat öykkärit.
Näissä maisemissa pitää vaipua mentaaliseen transsiin. Silloin kun saamelaiset väkisin käännytettiin kristinuskoon; kyllä se varmaan aika väkisin oli, luopuminen omista uskomuksista, perinteistä, seidoista ja uhripaikoista. Siinä se nyt oli Uhriharjukin kaikkien pällisteltävissä. Vaikka siihen tasolle vistotti mennä; oli ihan siinä jyrkänteen reunalla – ei perkele. Näitä painajaisia näkee tarpeeksi unissaankin. Eli kyllä se jonkinasteinen korkeanpaikan kammo vaivaa meikäläistä. Vistotti tuossa portaissakin, jotka nousivat Pyhäkasteenlammelta Uhriharjulle.
Meillä on yksi maailman vanhimmista vuorista Suomessa ja mitä tekee ihminen; kaataa puut, repii rinteet ja rakentaa hotellit ja tiet. Paratiisi on valmis! Ihminen pääsee vuorta kuluttamaan ja hiomaan hengiltä. Lukemattomat aviorikokset suoritetaan hotellihuoneissa; rahaa ja bensaa palaa – luonto kärsii.
Jos Pyhätunturi olisi koskematon, totaalisesti rauhoitettu, se olisi täydellinen timantti.
Mutta onhan Mount Everestkin valloitettu; rinteet köysikimppuja, roskaa ja kuolleita ruumiita täynnä. Ei ihmiseltä jää mikään paikkaa tamppaamatta ja ihastelematta maan päällä. Joskus tämä kaikki loppuu. Kuussakin on romua ihmisen jäljiltä. Kaikki on kaluttu loppuun. Pyhätunturilla ei luultavasti 30 – 40 vuoden päästä tarvitse edes osata kävellä; kuka tahansa napataatiainen tai keuhkonsa päreiksi hehkuttanut tupakoitsija, pääsee näyttöpäätteensä ääreltä sipsipusseineen hikoilematta vilkaisemaan Noitatunturin maisemat.
- Tämä on nähty…mulla on peli kesken…
Annetaan armo kuitenkin Pyhätunturille. On siellä hienot näkymät ja Karhunjuomalammen laavulla istui mukavia ja avuliaita immeisiä, joita yhdisti yhteinen harrastus. Rinteissä varttuvat uudet napanterit ja puutiaiset tuomaan Suomelle mainetta ja kunniaa mutkamäenlaskukisoissa kautta maailman. Kauppa käy ja väki työllistyy. Kaikki työllistymisen ehdoilla vaikka koko Lappi pitäisi kääntää ylösalaisin, kunhan yksikin työllistyy!
Karhunjuomalammella huomasin ( huomasimme ) , että kahvimukit ja kuksat olivat jääneet mökille huoneeseen. Ystävällinen pariskunta Vaasasta lainasi termoskuppiaan ja valmistin yhden itse kaljatölkin puolikkaasta. Kahvi maistui aivan yhtä hyvälle kuin kuksasta – palaan tuohon täydellinen ihminen asiaan…
Hyviä huulia ja heittoa kuuli siinäkin ja kesyt kuukkelit kantoivat ruokaa varastoon. 30 – 40 vuoden päästä nekin ovat ilmeisesti menettäneet kykynsä lentää. Ehkä syntyy uusi Lapin lintu, a’la kea mallia. Kea on muuten piru linnuksi. Istuu lampaan selkään ja syö itsensä lampaan sisään…
Loppu
Vuoren peikko kiusasi kaveriani ja särki jotain hänelle kuuluvaa, mutta peikon naama taisi venähtää, kun kaverini oli pelkästään tyytyväinen vahingosta ( näin hän ainakin väitti ja hänen avoin, vilpitön ilmeensä aina sulattaa jäyhän mieleni ) ja peikkoa jäi varmasti harmittamaan, kun kiusa meni hukkaan.
Kyllä peikko nyt takuulla harmissaan jäytää kovan kelon kylkeä terävillä hampaillaan Pyhäkasteenlammen yläpuolella, kivirakan rinteessä, nyrkkiä puiden yöhämärissä ja sanoo äkäisellä äänellä:
- Kun teitä ei enää ole, minä olen!
Valkoinen poro seisoo aamun usvassa ensimmäisiä valon kajoja nuuhkien. Se rukattaa minun perääni. Sillä on tarina kertomatta minulle.
xxx
.............
Nattaset, Pyhätunturi
Isokuru, Pyhänkasteen lampi
Kyseisistä paikoista löytyy runsaasti erilaista tietoa netistä; hyviä linkkejä, vaeltajien kertomuksia ja kuvia.
Tässä yksi kertomus ja muutama kuva lisää joukkoon tummaan.
