sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Lyhyt päivitys kaverin koneelta


 


Pitää kokeilla kaverin läppäriä. Salasanakin muistui mieleen. Ilmeisesti sormien päässä on jonkinlainen alitajuinen muisti. Eilen kävimme Kajaanissa autokauppojen merkeissä. Päällimäisenä jäi mieleen kajaanilainen törppö autoilija, joka oli vähällä tappaa pikkutytön autollaan suojatiellä. Valottomaan suojatiehen oli pysähtynyt autoilija antamaan tietä pienelle tytölle ja me ajoimme tämän kohteliaan autoilijan perään.


Ylimielisessä suomalaisessa öykkärikulttuurissa tällaista giljotiinia ei periaatteessa saisi rakentaa. Kaverin pää alkoi pyöriä, että toivottavasti sieltä ei nyt tule autoa. Lapsi lähti liikkeelle ja autoilija tuli. Tällä pösilöllä autoilijalla ei ollut vauhdista päätellen tarkoituskaan pysähtyä suojatien eteen pysähtyneen auton rinnalle, mutta juoksuun sännännyt lapsi sentään sai tämän törpön tekemään hätäjarrutuksen.


Teki mieli säikähtäneenä siinä mennä potkimaan törpön auton ovi lommoille. Kaikenlaisia kusipäitä sitä liikenteessä kaahaa. Näiltä idiooteilta pitäisi ottaa kortti pois, ts. ikinä sitä heille myöntääkään.


Laadin oheisen sävyisen jutun ajan ja tarkan paikan kanssa viikon alusta Kainuun Sanomiin.


Onneksi tällä pikku enkelillä oli oma suojelusenkelinsä mukanaan.


Hän sai elää ja monet muut selvisivät pelkällä säikähdyksellä.


Olisin todistajana maininnut varmasti, että autoilija tappoi tytön suojatiellä omalla autollaan, ei piitannut rahtuakaan suojatien eteen pysähtyneestä autosta.