Syksyn ankeuden tullessa, marraskuisen märän, lumettoman kiiltävän masennushelvetin ollessa tulossa, puhumattakaan joulukuun rasittavasta pippaloiden Styks-joen ylittämisestä, voisi mielenvirkistykseksi tarkastella tässä vaiheessa vaikkapa kuluneen vuoden lukusatoa elikkä mitkä kirjat muodostivat ns. lukuelämyksen. Listaan voisi ahtaa vaikkapa kymmenen kirjaa.
Richard Yates: Revolutionary Road, Panu Rajala: Unio Mystica, Mika Waltarin elämä ja teokset, Sofi Oksanen: Puhdistus, Harold Laxness: Salka Valka, Carsten Jensen: Me hukkuneet, Antony Beevor: Normandia 1944, Kalle Päätalo: Selkosten viljastaja, Leif GW Persson: Ken lohikäärmeen surmaa, Jussi Siirilä: Juoksija ja vielä Jonathan Littell: Hyväntahtoiset.
Hyvää kirjaa lukiessa unohtaa mm. sellaisen seikan, että mikä tekee ulkomaalaispolitiikasta puhumisesta Suomessa tabun. Mikä logiikka on siinä, että maahanmuuttajia sijoitetaan korkeasta työttömyydestä kärsiviin lähiöihin, joissa porukka kulkee muutenkin pinna kireällä. Jos suomalainen korottaa äänensä tai kyseenalaistaa häiriköinnin ja sotkemisen, niin häntä katsellaan silmät lautasina, että mitä, etkö olekaan suvaitsevainen. Outoa, että tuntuu kuin tämä yhteiskunta joutuisi muuttamaan tapojaan, ottaessaan vastaan hädästä kärsiviä ihmisiä ympäri maailmaa.
Mistä johtuu, että osa näistä ihmisistä käyttäytyy kuin heillä ei olisi koskaan mitään hätää ollutkaan ja he nauttisivat diplomaattisesta koskemattomuudesta Suomessa. Näistä asioista Suomessa pitää tätä nykyä kirjoittaa kieli keskellä suuta heikoilla jäillä kävellen, kun kaikki kirjoittamiset ja sanomiset on eritelty rikoslakiin eli suut on lainsäädännöllä tukittu suhteellisen huolellisesti.
No, eipä voi ihmetellä sitten, miksi rasismi ja maahanmuuttovastaiset liikkeet ja puolueet lisäävät kannatustaan. Kaipa nämäkin sitten aikoinaan laitetaan lainsäädännöllä kuriin.
Mutta – hyvää kirjaa lukiessa ajatus liitelee haukan lailla Konsta Pylkkäsen mukana korpien ja salojen yllä.
On oikeastaan hyvä, kun on syntynyt tai opettanut itsensä epäluuloiseksi ja omaa kyynisen toimittajan luonteen. Hyväuskoinen idealistisuus on karissut aikaa sitten habituksesta. Joskus asiat näkee liiankin inhorealistisina.
Hyvästä kirjasta huolimatta.
ooo
