Selailen joskus kirjaani. Mietin, kuka sen oikeastaan kirjoitti. Minäkö? Siihen käytetty työmäärä on valtava; kirjoittaminen, oikolukeminen, muokkaaminen, novellien poistaminen kustantajan toiveiden mukaan. Sen ilmestymisestä aiheutunut mielihyvä on jo poissa. Tilanne on palautunut ennalleen. Olen tutkiskellut itseäni, että oliko kirja vain yksi projekti elämässäni. No, sainhan sillä itsekunnioitukseni takaisin, mutta menneisyyden haavoja se ei korjannut, eikä myöskään nykyisyyden ja tuskin tulevaisuudenkaan.
Viime vuonna ajattelin naiivisti, että kirja muuttaisi jotain. Ehkä se muutti, en ole vain huomannut mitä se muutti. Taloudellisen tilanteen se ainakin muutti, kurjempaan suuntaan. Pyörittelen paperilla erilaisia aihioita ja jutun juuria; mitä minä tästä kaikesta saan, kun suoritan elämääni. Hyvän mielen? Heh heh…hyvä olokin on jonnekin kadonnut; mennyt kairaan piiloon, omalle reviirilleen, että ahdistu sinä täällä, minä menen jonnekin muualle, voimaan hyvin.
En voi muuttua, en halua muuttua, en pysty muuttumaan. En osaa muuttua.
Olen joskus katkera, todella. Armeijassa minulta vietiin kolme viikkoa elämästäni alokkaan mitättömän hairahduksen vuoksi. 70-luvulla armeija oli vielä stalinistinen, despoottien mielipuolten johtama simputuslaitos. 20 vrk kovennettua ts. oma selli ja tunnin päiväkävely aseistetun vartijan kanssa…kesken nuoruuden herkän elämän…Sinnekö se jäi, Sodankylän Jääkäripataljoonan Päävartion selliin numero 4 kaikki luovuus ja herkkyys, tunne-elämä. Tekivätkö nuo kiviseinät minusta sen, mikä olen?
Astuin jo nuorena ”pois elämästä”. Tein johdonmukaisesti toisenlaisia valintoja kuin muut ikätoverini. Otin sivuaskeleen pois oravanpyörästä. Minusta ei tullut suorittajaa, Jumalan kiitos.
Kun lehteilen kirjaani, tuumin, että kirjoitin sen itselleni. Tein syksyllä johdonmukaisesti toisenlaisen valinnan eli astuin sivuun kaikesta julkisuudesta. Täällä Lapissa olisi niin helppoa briljeerata ja tehdä itsensä tärkeäksi yhdellä ainoallakin kirjalla. Ei kiinnosta minua. Minua kun nykyisin ei yleensäkään kiinnosta mikään.
Rakkaussuhteessanikin keskityn vain pitämään pääni pinnalla etten huku. Taikka mistä minä tiedän mitään. Ehkä olen jo hukkunut.
