Anni Kytömäki: Kultarinta ( Gummerus, 2014 )

Kultarinnan esittelytekstiä

Kultarinta on kertomus miehestä joka asettui kalliolle jäätyäkseen kuoliaaksi. Naisesta joka kirjoitti muuttaakseen maailmaa. Tytöstä joka kasvoi isäänsä rohkeammaksi. Pojasta joka löysi joutsenen pesän ja vainusi kontion jäljen, taltutti pelon ja kohtasi metsässä villinä kulkevan sydämen. Ihmisistä jotka tahtoivat tehdä toisin.

Kevät 1917. Varakkaan helsinkiläisen metsänomistajan poika Erik Stenfors tapaa Lidian, korpimökistä kaupunkiin muuttaneen työläistytön. Tuttavuus ei etene, ja Erik alkaa etsiä uutta suuntaa elämälleen. Siinä missä toiset liittyvät punakaarteihin tai suojeluskuntiin, poliittisesti puolueeton Erik ottaa suunnaksi pohjoisen erämaan ja metsänvartijan tehtävät. Talvi täydellisessä yksinäisyydessä yllättää luonnontutkijan koulutuksen saaneen miehen. Vielä suuremmat yllätykset ovat vastassa, kun Erik palaa keväällä takaisin Helsinkiin. Suomi on itsenäistynyt ja Lidiasta on tullut lainsuojaton. Vuosia myöhemmin Erik opettaa tyttärelleen Mallalle, että silloin kun kaikki muu viedään ja tähdetkin tuntuvat vaienneen, jalkojen alle jää vielä kallio. Ollakseen vapaa ihminen tarvitsee vain saappaat joilla kulkea. Kumpikaan ei kuitenkaan tuolloin aavista, miten mutkainen taival heidän on taitettava. Kultarinta hehkuu sammalten tuhansia värejä, vaeltaa korpien uumeniin ja kapuaa karhunkallopetäjään. Levollinen ja inhimillisyydessään ajaton kertomus rakentuu taiten viritetyistä kohtauksista ja käänteistä, joita synnyttää arvaamaton ja oikullinen elämä itse.

JV: Kuinka hyvää suomalainen kirjallisuus parhaimmillaan voi olla. Anni Kytömäen kirja on suomalainen luontoraamattu; sen päähenkilö on suomalainen luonto ja sinnikäs Malla, joka joutuu isästään erilleen kansalaissodan jälkeisessä epäluulojen ja ilmiantojen Suomessa. Jyhkeä lukuromaani, joka käynnistyy noin sadan sivun jälkeen, kun kerrottava tarina alkaa hahmottua lukijalle.

Kultarinta on Anni Kytömäen esikoisteos, joka ilmestyi 2014 Gummeruksen kustantamana. Teos oli vuonna 2014 ehdolla Finlandia-palkinnon ja Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi. Tammikuussa 2015 Kytömäki sai teoksesta Gummeruksen myöntämän Kaarlen palkinnon. Kytömäki palkittiin 2015 Kultarinta-romaanista myös Tulenkantaja-palkinnolla.

Kytömäen esikoisromaani on vuosiin 1903–1937 sijoittuva rakkauskertomus, jossa metsä on keskeisessä osassa. Se on myös sukupolviromaani, jossa on kolmen sukupolven ihmisiä: ensimmäisenä on metsäteollisuudesta kiinnostunut kartanonherra ja toisena hänen luonnontutkijapoikansa Erik. Kolmatta sukupolvea edustaa Erikin tytär Malla, joka nousee romaanin loppupuolella päähenkilöksi. Kirjallisuuskriitikko Matti Mäkelän mukaan teos tekee suuren vaikutuksen ”yksityiskohtaisella, asiantuntevalla, vivahteikkaalla ja hyvin tunteikkaalla luonnonkuvauksella” ja romaani tarjoaa myös loistavaa ihmiskuvausta.

Mukana on tietysti myös metsän mystiikkaa ja siihen littyviä taruja ja uskomuksia. Metsä liikkuu...luonnon ja metsän ystävälle hieno lukukokemus.

Vuoden 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon sai Anni Kytömäki romaanistaan Margarita (Gummerus), joka kuvaa metsien ja ihmisten kohtaloita jälleenrakennusajan Suomessa. Teos pohtii valtiollisten velvollisuuksien noudattamisen hintaa yksilön näkökulmasta. Upea kirja ja lukukokemus oli sekin. Kivitasku on vielä Kytömäen romaaneista lukematta.

Luonto maksaa kaikista ihmisen teoista ja toimista. Kukaan ei kuuntele sitä ja ihminen kuin vimmassa on tuhoamassa sen viimeisetkin rippeet kuin tietäen, että ihmiskunnan loppu on lähellä.

Anni Kytömäki

Anni Kytömäki (s. 1980) on hämeenkyröläinen kirjailija, joka on työskennellyt kansalaisjärjestöissä ja muusikkona. Kotiseudullaan hän kulkee harjuilla, soilla ja sammalmetsissä, kuuntelee tuulta ja etsii polkuja tarinoihin, jotka saattoivat olla totta.

Kytömäen vuonna 2020 ilmestynyt Margarita sai kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Kytömäki on palkittu Kaarlen palkinnolla, Blogistanian Finlandialla, Tulenkantaja-palkinnolla sekä Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla.

Kultarinta (2014)

Kivitasku (2017)

Margarita (2020)

Mirabilis (2024) 

 

Isänpäivänä kairassa

 

Pitää kulkea, kun vielä pääsee lumettomaan maahan. Isänpäivän torttukahvit puurokupista, kun kuksa jäi matkasta. Eipä ihmeitä ollut; tuuleskeli ja lampi-idyllitkin olivat jo jään peitossa. Havulintuja ei näkynyt. Luntahan kaikki jo odottelevat. Ei ole nuo nastatkaan renkaissa jumalan sanaa, pari kertaa viskautti teräsjäällä pyörätiellä. Pystyssä sentään pysyi. Kuntopuolen reissuja. Kerran taisi koira kiljaista kauempana.

SM-kisat Ounasvaaralla 1960

Kävellen

Tällä viikolla kolme kertaa pitemmät sillat, 9 km ja yksi hieman lyhempi lenkki.

 

Ounasvaaran talvikisat 1962

Ran ( Akira Kurosawa , 1985 )

Joskus aikaa sitten entisessä elämässä katsonut aiemmin. Akira Kurosawan mestariteos Ran vuodelta 1985, joka saattaa häpeään Hollywoodin nykypäivän digi- ja sankarielokuvat. Shakepearelaista paatosta kuningas Learin hengessä viimeisen päälle; dynaamisia joukkokohtauksia ja julmia taisteluja kolmen pojan isältään saamien linnojen herruudesta. Elokuvan kuvakieli ja kuvaus on käsittämättömän upeaa; Kurosawa on ja oli japanilaisten John Ford, joka hallitsi täydellisen elokuvan muodon ja kielen.

Akira Kurosawa (1910–1998) oli elokuvan viimeisiä oikeasti suuria ohjaajia. Ran jäi hänen myöhäiskautensa pääteokseksi, jonka jälkeiset tuotokset olivat enemmänkin jäähdyttelyä. Kurosawaa kutsuttaisiin mestariohjaajaksi jo ilman Raniakin. Ennen sitä hän oli jo loihtinut sellaiset elämää suuremmat elokuvat kuin Rasmôhon (1950), Seitsemän samuraita (1954), Seittien linna (1957), Yojimbo (1961), Dersu Uzala (1975) ja Kagemusha (1980), päällimmäisenä mieleentulevat mainitakseni.

Elokuvan nimi tulee japanin kielen kaaosta tarkoittavasta sanasta.

Ran piru, kaaos ja kettu on tietysti nainen, lady Kaede, jota esittää Mieko Harada, joka tekee miehet hulluiksi...tai tahdottomiksi lampaiksi.

Mestariteos.

5/5

 

Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut ( Ere Kokkonen, 1969 )

 Katson tämän melkein aina, kun tulee televisiossa. Pioneerihenkeä ja nostalgiaa. Ylen näyttämömies/järjestäjä saa roolin ( koomikko K. Ovimikko ) ja päässä kiehahtaa pahemman kerran. Loirin hahmo sanookin itseään täynnä olevalle näyttämömiehelle ( Spede ) , että yksi laite sulta on vielä keksimättä. No, mikä? Laite, joka mittaisi kusen määrän sun päästä.

Eikö siinä hieman käynyt todellisuudessakin näin. Itseään täynnä oleva Pasanen kadehti Loirin Turhapuron myötä saamaa suosiota. Simo Salmistahan Pasanen ei pitänyt minään.

Näköradiomiehen seikkailut on myös yllättävän hauska, mutta siihen pitää heittäytyä. Ere Kokkonen ohjasi 1969.

Toinen klassikko on X-paroni ( 1964 ) , jolla oli kolme ohjaajaa: Risto Jarva, Jaakko Pakkasvirta, Spede Pasanen. Ja Noin seitsemän veljeksen poika ( Ere Kokkonen, 1970 ) .

Kun Pasanen ryhtyi ohjaamaan, homma roiskahti täysin ennenaikaisesti reisille. Ere Kokkonenhan se " parhaat " Turhapurot ohjasi.

Voihan rähmä! Vaan minne katosi Pekko Aikamiespoika televisiosta.

Pyhäinpäivän hartaus

 

Metsä ja luonto on minun kirkkoni ja seurakuntani. Aamen.

Kuntoilua kävellen

Siltojen lenkkiä

Jotain rovaniemeläistä mauttomuutta pykätään Koskipuistoon; olisiko teemana Ul...Liisa Ihmemaassa, Hullu Hatuntekijä puuttuu ja Ylikylän Tappajajänis tulee kyllä lumen tultua, jos lumi tulee, tamppaamaan paikalle. Rovaniemi maksaa sähköt. Ja puisto tietysti aidattu ja maksullinen sisäänpääsy kenties. Ei auki vielä...Pitää kuvata lisää sitten, kun lumi tulee ja paikka on auki. Pari hirsitölliä ja laavukota on myös ja muuta jouluista. Luottavat kai siihen, että valomeri vetää kaupungista porukkaa paikalle. 29 euroa aikuisilta, eikä sillä saa mitään...No, lapsillehan kelpaa kaikki...Koskipuistossa on aina ollut perinteisesti kolme komeaa kuusta koristeltuna. Nyt tämä valomerisyöppö syö niiden valot. Pitäisi hieman katsoa, ettei brittiläinen ja irlantilainen halpisjoulu imeline tonttuineen, täytettyine poroineen, risuaitoineen, muovikuusineen ja velttoinen työllisyysharjoittelijapukkeineen vyöry Rovaniemellekin.

 

Kävelykuvia

 

Alkuviikosta sillat, passeli keli oli. Tuossa leikkikentässä pistää silmään, että aikuisille on kuntopiiriä ja laitetta, koirille hiekkaa kaivaa ja pöllyttää lasten leikkipaikkaa kohti, mutta lasten kohdalla puuttuu kaikkien leikkikenttien A ja O, hiekkalaatikko. Ei ilmeisesti sovi kaikille hienohelmoille, että hiekkaa menee vaatteisiin ja kantautuu sisälle. Koskipuiston puolelle kun katsoo Pohjanhovin rannasta, miettii, kuinka helposti maalittaminen tarttuu ihmisiin, ikään kuin he olisivat ikänsä odottaneet vain sitä.

Hengen miehiä

Väärtiltä tuli tällainen viime viikon karpaloreissulta. Hengen miehiä.

 

Luonto odottelee jo lunta - ja talvea

 

Aamuhämärän kuvia

Luonto on jo valmis talveen. Riistahavaintoja 2 - 3 pyytä ja yksi valkoinen jänis. Soppeli keli oli. Aamuhämärissä liikkeelle otsalamppu ja pyörässä valo. Pyörä noin 21 km ja kävelyä kuutisen kilometriä.

Lampi. Telkkäkin oli jo poissa.

Evästä lisää aamusella 24/7 Siwasta ja tulilla tankkausta ja kuulostelua.

Otsalampun valossa pyörä kuusen persiiseen...

Karpalon poimintaa

 

Paikalla oli myös piikkilankanippu; viittaisiko sodan aikoihin...

Ei lopu jängät Suomesta. Väärtin kanssa karpaloreissu Ranuantien varteen. Hyvännäköinen jänkä löytyi ja kaunis lampi. Olisikohan tuo raunio sodan aikaisia jäännöksiä? Tuskin...

Väärti virittelee makkaroitaan