Parit kaffit piti keitellä. Mulla on noita Markkuja kertynyt kaveriksi, pari on jo eläkkeellä, yksi on entinen koulukaveri, johon jostain syystä katkesivat välit, ja yksi Markku puuhastelee Limingassa.
Väärti M on eläkkeellä seurakunnan johtavasta virasta. Mustikkareissulla viikolla puhuttiin aika paljon syntien anteeksiannosta, anteeksiannnosta yleensä ja muista hengellisistä jutuista. M otti esille Tommy Hellstenin termin " taivastietoisuus " , jonka Hellsten tavallaan koki vaimonsa yllättävän kuoleman jälkeen. Itse en kovin hengellinen ihminen ole. Jumalanpalveluskin meni mielestäni pilalle, kun siitä tehtiin sirkus...tosin en tiedä, kun en ole kirkossa käynyt kolmeenkymmeneen vuoteen. Isän kuolema sivusi kirkkoa ja uskoa, mutta ei ollut minulle mitenkään hengellinen juttu. Isä oli poissa ja sillä selvä.
M taisi hieman hätkähtää, kun kerroin sairauksistani. Tämä veritauti kai niistä pahin on. Kävin joskus M:n mukana eri kirkoissa kaupungin alueella puhumassa miehen yksinäisyydestä. Minun puolesta ei kai kukaan ole koskaan rukoillut. M rukoili. Hän kysyi, saisiko laittaa kätensä olkapäälleni. Tietenkin, vastasin. Kyllähän se hiljaiseksi ja nöyräksi veti. Minun tunne-elämähän on hieman aina mennyt herkkyyksiä väistellessä. Viikolla ajattelin yksin puuhatessa, että olo on aika kepeä. Kai lääkitys on kohdallaan tai sitten M:n rukous auttoi tai avasi jotain patoutumia.
Taivastietoisuus, niin...jos jotain hyvää uskossa on, niin siinä on ainakin toivo. Itse uskon lähinnä jälleensyntymiseen. Kuolemassa itsessään ei ole mitään ihmeellistä. Se on osa elämää. Luonnon rauhassa taivastietoisuus on läsnä.
