Ari Väntänen
Minna Kauppi – Suunta/vaisto
Suomen kaikkien aikojen paras suunnistaja kertoo elämänsä parhaista ja pahimmista rasteista Minna Kauppi on suunnistuksen yhdeksänkertainen maailmanmestari.
Elämäkerrassaan hän avautuu paitsi uransa vaiheista ja menestyksensä salaisuuksista myös yksityiselämästään. Hänellä on ollut paljon vastoinkäymisiä, kuten äidin varhainen kuolema, oma krooninen sairaus sekä eroon päättynyt liitto alkoholismin ja masennuksen kanssa kamppailleen urheilijapuolison kanssa. Synnynnäisenä optimistina ja lannistumattomana tahtonaisena Kauppi kuitenkin aina kääntää katseensa varjoista valoon.
JV: Hyvä urheilukirja ja hatunnosto suunnistukselle, vaikka kirja antaakin hieman elitistisen, sisäänpäin lämpiävän kuvan suunnistajayhteisöstä. Minna Kauppi on kuitenkin yksi menestyneimpiä suomalaisia urheilijoita ja suunnistajia, lajissa, jota pitkään pidettiin marginaalilajina eikä se kai vieläkään nauti samaa kiinnostusta kuin vaikkapa maastohiihto tai yleisurheilu. Minna Kaupin saavutukset on kuitenkin pikkuhiljaa alettu ymmärtää, lajissa, joka on äärimmäisen vaikea taktinen laji, joka vaatii keskittymiskykyä, juoksuvoimaa ja taitoa liikkua erilaisissa maastoissa, kartanlukutaitoa ja kykyä lukea maastoa liikkeessä. Nykyinen televisointi ja gps-seuranta ovat avittaneet suunnistuksen uutta nousua. Tosin suomalaisten mitalihanat ovat vain aika lailla tyrehtyneet. Kaupin kaltaisia lahjakkuuksia ei enää ole.
Minna Kauppi - Suunta/vaisto on myös kirja poikkeuksellisesta luonteesta, suolistosairaudesta, jonka kanssa Kauppi kamppaili koko uransa ajan ja kamppailee yhä, puolison alkoholismista, joka johti eroon ja uuden rakkauden löytämisestä rocktähden kanssa ja lopulta äidiksi tulosta.
Minna Kaupin luonne tuodaan kirjassa esille ehkä jossain määrin liikaakin, mutta hän kamppaili itsekin tätä sisäistä " sählääjäänsä " vastaan ja myöntää, että mitalimäärä olisi ehkä suurempikin, jos aina olisi kaikkeen jaksanut kunnolla keskittyä. Keskimatka oli Kaupin matka, koska se oli hektinen ja sopivan lyhyt ja pakotti keskittymään. Pitkällä matkalla ajatus tahtoi harhailemaan.
Kirja kertoo myös farssista, jonka someyleisö järjesti, kun vilkas ja elämänmyönteinen urheilija poikkesi Vuoden urheilija -gaalassa totisten ja tosikkojen munkkien arvokkaasta kirkkokaavasta ja ryhtyi pelleilemään palkinnon kanssa. Hysteria oli valmis.
Julkisuutta tuli myös uuden parisuhteen myötä.
Ari Väntäsen kirja Minna Kauppi avasi hyvin suunnitusmaailmaa ja yhden menestyneimmän suomalaisen urheilijan tekosia ja ajatuksia. Tuo Minna Kaupin puhe Urheilugaalassa herätti kiinnostuksen lukea tämä kirja.
Goodreadsiin 4/5