Mary Shelley Viimeinen ihminen
”Nouse, musta Melankolia!” Erikoinen ja kiehtova kirja, Mary Shelleyn Viimeinen ihminen, joka ilmestyi jo vuonna 1826. Mary Shelleyhän on se kirjailija, joka kirjoitti myös kirjan Frankenstein.
Viimeistä ihmistä ( 600 s. ) ei voi varsinaisena lukuelämyksenä pitää, työvoittona ehkä, mutta kyllä Shelleyn romaani lukemisen arvoinen on. Shelley kirjoitti kirjansa 1800-luvun alkuvuosikymmeninä, mutta hän on sijoittanut Viimeisen ihmisen tapahtumat 21.vuosisadan loppuvuosille. Vaikka tarina sijoittuu noin 150 vuotta kirjan julkaisemisen jälkeiseen aikaan, ei Shelley ole ottanut ainakaan nykyihmisen näkökulmasta suuria vapauksia tulevaisuuden kuvauksissaan. Mihinkään teknisiin nippeliasioihin kirjailija ei ole sortunut. Ajan kuvaus ei kuitenkaan ole häiritsevän vanhanaikaista, sillä Shelley keskittyy hyvin paljon esimerkiksi ihmisten tunteiden kuvaamiseen, joka on sinänsä melko ajatonta. Vuonna 2022 Viimeinen ihminen julkaistiin ensimmäistä kertaa suomeksi Antti Immosen kääntämänä. Suomentaja on onnistunut hyvin Shelleyn ajan hieman kiemuraisen kielenkäytön suomennoksessa. Viimeinen ihminen on ihmissuhderomaani, yhteiskuntaromaani ja hyytävä kuvaus maailmanlaajuisesta pandemiasta, rutosta, joka tyhjentää maapallon tyystin ihmisistä. Asia on lukijalle tiedossa jo kirjan alussa. Shelley kuvaa ruttoa ja pandemian leviämistä tuhoavan tarkasti; mitä se tekee ihmisille, ihmissuhteille, ystävyyssuhteille, maalle, kaupungeille ja kaupankäynnille; kaikki lakkaa toimimasta, mikään ei toimi, ihmiset muuttuvat toistensa vihollisiksi tai jakaantuvat eri leireihin, parannuskeinoa ei ole. Myös politiikka on mukana kuvioissa.
Kirjan henkilöt esitellään tarkoin, varmasti kirjailija on ajatellut, että silloin myös heidän menettämisensä tuntuu pahimmalta.
Kirjan paras lause tai mietelmä on ehkä:
”On outoa mutta kiistatonta, että ihmisystävä, joka haluaa tehdä hyvää ja on kärsivällinen, järkevä ja lempeä ja perustelee asiat vain totuuden avulla, pystyy vaikuttamaan vähemmän ihmisiin kuin sellainen, joka ahneena ja itsekkäänä käyttää mitä keinoja hyvänsä, vetoaa tunteisiin ja valehtelee sumeilematta tarkoitusperiensä edistämiseksi. Näin on ollut aikojen alusta saakka.”
Ja näin tulee ilmeisesti myös olemaan. Viimeisen ihmisen teema voisi myös olla, että kerran vielä tulee tauti, joka saa ihmiskunnan nöyrtymään, rukoilemaan armoa ja lopettamaan keskinäiset vihanpitonsa.
