Alakorkalossa ihmettelin sinne pykällettyä beach vollen -kenttää. Mitä järkeä muutaman hellepäivän vuoksi rakentaa kenttä syrjäiseen paikkaan ja viedä löhöilytila auringonottajilta. Eihän Alakorkalon laavu ole enää kuin hiekkaista parkkialuetta ja rauha meni muutenkin lähelle tulleiden talojen vuoksi. Maku mennyt koko paikasta. Matonpesupaikka sentään vielä on. Ja
veneenlaskupaikka. Jonkinlainen uimarantakin. Saa nähdä, kauanko talojen asukkaat sietävät savun hajua, roskaamista ja vesijettien jytinää joella.
Vanerikuva on Rovaniemen keskustasta. Ei mikään nykyaikainen kaupunki ansaitse moista keskeytettyä rakennusprojektia keskellä kaupunkia. Jos jokin rakennusurakka otetaan ja saadaan, tehdään se valmiiksi. Jos rakentaminen ei maistu, tuolle rojuläjälle hotellin lähettyvissä purkutuomio.
"Toripuistikon ja Korkalonkadun kulmauksessa on kerrostalon rakennustyömaa, jossa keskeneräiset rakenteet on peitetty vanerilla. Työt on keskeytetty heikentyneen markkinatilanteen takia. Kyseessä on Lehto Groupin rakennuskohde ns. kymppikorttelissa. Yhtiö ehti rakentaa kortteliin kaksi taloa, mutta kolmas jäi odottamaan parempia aikoja. Lapin Kansan haastattelema yhtiön edustaja arvioi, että rakennustöitä jatketaan toivottavasti viimeistään ensi keväänä ".