Tositapahtumiin perustuva sotaelokuva Pataljoona 6888 (The Six Triple Eight) kertoo toiseen maailmansotaan osallistuvasta amerikkalaisesta pataljoonasta, joka koostuu mustista naisista, joille rasistiset, valkoiset upseerit antoivat mahdottoman tehtävän hoidettavaksi odottaen, että mustat naiset epäonnistuisivat tehtävässään. Rasismi on läsnä jatkuvasti elokuvassa. Määräys postin hoitamisen rintamalta kotiin ja kodista rintamalle tuli Valkoisesta talosta Rooseveltin aikana. Pataljoona 6888:lle annettiin kuusi kuukautta aikaa selvittää postisuma, jonka järjestämisessä muut olivat epäonnistuneet; postisäkkejä oli tuhansia läjissä isoissa halleissa. Kolmessa kuukaudessa naiset selvittivät 17 000 000 kirjettä. Teolla oli valtava moraalia nostattava merkitys niin kotijoukoille kuin sotilaille rintamalle. Moni omainen ei moneen vuoteen ollut saanut kirjettä pojaltaan, tai pojiltaan.
Pataljonaa 6888 unohdettiin täysin sodan jälkeen. Kunnianosoitukset tulivat vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Elokuvallisesti Pataljoona 6888 ei ole kummoinen keskinkertaisine näyttelijöineen, mutta kertoo yhden kiinnostavan yksityiskohdan Yhdysvalloista toisessa maailmansodassa.
Äskettäin tuli myös dokumentti Tuskegeen mustista lentäjistä. He toimivat valtavien B-17 -muodostelmien saattohävittäjinä ja kohtasivat samanlaista rasismia sodassa kuin pataljoona 6888. He lensivät tuon ajan Hornetia; ehkä maailman paras yksimoottorista hävittäjää, P-51 Mustangia. Lopulta valkoiset upseerit pyysivät juuri heitä saattamaan pommituslaivueitaan, koska Tuskegeen mustat miehet pysyttelivät pommikoneiden läheisyydessä, suojasivat taidolla niitä eivätkä menettäneet saattotehtävissään yhtään B-17 -pommikonetta. Sodan jälkeen kun he poistuivat laivasta, laiturilla oli kyltti: Vain valkoisille.
Mustat lentäjät poistuivat toista kautta.
- On tämä maa, totesi eräs sodasta palaava musta Tuskegeen lentäjä.
Moni Etelän punaniska ei tainnut koskaan käsittää ja mieltää, että musta mies osasi lentää maailman nykyaikaisinta hävittäjää, saati, että mustat naiset organisoivat valtavan postisäkkisuman perille.
The Six Triple Eight ( Tyler Perry, 2024 ) 3/5