tiistai 1. toukokuuta 2018

Toukokuun ensimmäinen päivä

Aikaisin aamusta liikkeelle ja aikaiset kahvit ojanpenkalla. Jängät kestivät jotenkin hiihdellä eikä metsässäkään uponnut syvälle, kun ei ollut mihin upota. Ennen äitienpäivää varmasti jo saapaskelit. Tässä kahveilla kohtaaminen metsoherran kanssa oli takana ja mieli oli hyvä, jopa ylevä hienon luontokappaleen ansiosta. En ole jaksanut innostua vapusta. Eräs rovaniemeläinen vääräleuka oli menossa hakemaan vappuviinoja Alkosta, mutta muisti ovella, että vappu on työläisten juhla ja kääntyi takaisin. Mutta toukokuun ensimmäisen vietto muualla kuin terassilla tai viinaa juomassa on hieno kokemus. Sääliksi käy aivonsa juoneet, samoja juttuja toistelevat juopot. Ei heitä jaksa kuunnella selvin päin viittä minuuttiakaan. Ja selvähän olen ollut vuoden 2013 alusta...